Kasviravinteet

Etusivu > HOITOAINEET > Kasviravinteet

Kasvit tarvitsevat ravinteita elämiseen ja kasvuun siinä missä muutkin elävät organismit. Kasvien kunnollinen ravitseminen takaa kasveille terveen ja runsaan kasvun. Terveet hyvin kasvavat kasvit tuottavat akvaarioon happea, puhdistavat vettä käyttämällä hyväkseen mm. kalojen tuottamia typpiyhdisteitä ja kalojen ruuasta liukenevaa fosfaattia, kilpailevat levien kanssa elintilasta (osa kasveista, jopa tuottaa leviä myrkyttäviä aineita) ja tuottavat alleokemikaaleja veteen, jotka ehkäisevät mm. bakteerien kasvua akvaariossa lisäten näin kalojen hyvinvointia.

Kasvien välttämättömiin ravinteisiin lukeutuu 16 erilaista alkuainetta, joita on tarjolla erilaisina seoksina yleislannoitteissa ja erillisinä täsmälannoitteina. Jokainen akvaario on oma kokonaisuutensa ja kasvien ravinteiden tarpeeseen vaikuttaa moni asia kuten tarjolla oleva valo ja kasvien omat kasvuvaatimukset. Omalle akvaariolle sopivat lannoitteet löytyy testaamalla rohkeasti erilaisia lannoitekokonaisuuksia.

Kasveja sisältävissä seura-akvaaarioissa käytetään yleensä vedenvaihtojen yhteydessä nestemäistä yleislannoitetta ja päivittäin lisättäviä tippalannoitteita, joilla tasataan ravinteiden saantia. Lisäksi käytetään tarpeen mukaan lisäravinteita kuten rautaa, kaliumia ja magnesiumia. Runsaan juuriston omaavia kasveja kuten vesimiekkoja ja melalehtiä lannoitetaan nestemäisen lannoitteen lisäksi juuristoon lisättävillä tablettilannoitteilla sekä juuriston ravinteiden saantia tasaavilla savikuulilla.

Ravinnepohja on oiva valinta runsaasti kasveja sisältäviin akvaarioihin. Ravinnepohja laitetaan akvaarioon perustamisvaiheessa ja sen tarkoitus on tukea juuriston kautta tapahtuvaa ravinteiden ottoa. Se ei poissulje ravinnetablettien tai nestemäisten lannoitteiden käyttöä.

Ethän myöskään unohda akvaariokasvien tärkeintä lannoitetta hiilidioksidia! Hiilidioksidijärjestelmät löytyvät Akvaariokaupasta erillisen Hiilidioksidilevittimet kategorian alta.

Kysy neuvoa, jos et ole varma mitä lannoitekokonaisuutta akvaariosi mahdollisesti kaipaa!

Seachem Flourish Phosphorus
Fosforilannoite kasveille... 
alkaen
8,90 €
Tetra CompleteSubstrate
Pohjamateriaalin alle laitettava lannoitepohja... 
alkaen
14,90 €
Tropica Plant Growth Substrate
Ravinnesubstraatti akvaarion pohjamateriaalin alle... 
alkaen
7,90 €
JBL Florapol
Ravinnepohja hiekan alle... 
15,90 €
Tetra Crypto tabletit
Pitkävaikutteinen juurilannoite, joka vapauttaa hitaasti mutta varmasti ravintoaineita kasvien juurille... 
alkaen
14,90 €
Sera florenette
Kasvien juurille ravinteita vapauttava peruslannoite... 
8,90 €
Tropica Plant Nutrition+ Capsules
Juurilannoite kasveille... 
alkaen
9,90 €
JBL Seitsemän kuulaa -savipallot
Pitkävaikutteinen savi-ravinnekuula juuristolle... 
alkaen
5,90 €
Tetra PlantaMin
Erinomainen peruslannoite kasveille... 
alkaen
7,90 €
Sera Florena
Yleislannoite kasveille... 
alkaen
9,90 €
Tropica Premium Nutrition
Yleislannoite kaikille kasveille... 
alkaen
8,90 €
Tropica Specialised Nutrition
Nestelannoite akvaarioihin, joissa on paljon kasveja ja vain vähän kaloja... 
alkaen
8,90 €
Easy-Life ProFito
Nestemäinen peruslannoite kasveille... 
alkaen
4,90 €
Easy-Life Ferro
Nestemäinen rautalisä (Fe+2) kasveille... 
alkaen
8,90 €
Easy-Life Kalium-Potassium
Kaliumlisä kasveille... 
alkaen
8,90 €
Easy-Life Easycarbo / Easycarbo bio
Hiililannoite kasveille... 
alkaen
4,90 €
Easy-Life Fosfo
Fosfaattilisä kasveille... 
14,90 €
Easy-Life Nitro
Nitraattilisä kasveille... 
alkaen
8,90 €
JBL Ferropol
Yleislannoite kasveille... 
alkaen
5,90 €
JBL pro scape Fe + microelements
Kattava peruslannoite kasveille... 
18,90 €
JBL NPK macroelements
Kasvilannoite akvaarioihin, joissa on paljon kasveja ja vain vähän kaloja... 
alkaen
18,90 €
JBL Ferropol 24
Päivittäiseen kasvien lannoitukseen... 
alkaen
8,90 €
Seachem Flourish
Erinomainen peruslannoite kasveille... 
alkaen
2,90 €
norm.
8,90 €
Seachem Flourish Advance
Lannoite kasvien kasvun tehostamiseen   
alkaen
9,90 €
Seachem Flourish Trace
Hivenainelannoite kasveille... 
alkaen
6,90 €
norm.
11,90 €
Seachem Flourish Excel
Hiililannoite kasveille... 
alkaen
7,90 €
Seachem Flourish Tabs
Juurilannoite kasveille... 
alkaen
19,90 €
Seachem Flourish Iron
Rautalannoite kasveille... 
alkaen
8,90 €
Seachem Flourish Potassium
Kaliumlannoite kasveille... 
alkaen
9,90 €
Seachem Flourish Nitrogen
Typpilannoite kasveille... 
alkaen
8,90 €
JBL ProFlora AquaBasis plus
Pohjamateriaalin alle laitettava lannoitepohja... 
alkaen
11,90 €
JBL Ferropol Tabs 30 tablettia
Tablettimuodossa oleva kasvien yleislannoite... 
9,90 €
Easy-Life 25 Root Sticks
Ravinnetikku runsaan juuriston tekeville kasveille... 
9,90 €
Sera Flore 2 ferro 250 ml
Rautalisä kasveille

Valikoimasta poistuva tuote! Tarjous on voimassa niin kauan kuin... 
9,90 €
norm.
15,90 €
Saatavilla 2 kpl
Sera Flore 3 vital 250 ml
Hivenainelisä kasveille

Valikoimasta poistuva tuote! Tarjous on voimassa niin kauan... 
9,90 €
norm.
15,90 €
Saatavilla 1 kpl
Tetra PlantaStart 12 tablettia
Kasvuhormonia sisältävä juurilannoite kasveille... 
11,90 €
Tetra CO2 Plus 250 ml
Vapauttaa akvaariossa biologisesti hiilidioksidia kasvien käyttöön... 
11,90 €
JBL Pro Flora Ferropol Root 30 tablettia
Monipuolinen juurilannoite kasveille... 
11,90 €
JBL pro scape Kalium macroelements 250 ml
Kaliumlisä akvaariokasveille... 
14,90 €
JBL pro scape Mg macroelements 250 ml Magnesium-lisä
Magnesiumlisä akvaariokasveille... 
14,90 €
JBL pro scape P macroelements 250 ml fosfaatti lisä
Fosfaattilisä akvaarioihin, joissa on paljon kasveja ja vain vähän kaloja... 
14,90 €
HS aqua FloraCarbo Shrimp 150 ml
Kasvilannoite, joka on kehitelty akvaarioihin, joissa on herkkiä selkärangattomia... 
14,90 €
JBL Ferropol täyttöpakkaus 625 ml
Täyttöpakkaus Ferropol kasvilannoitetta... 
15,90 €
JBL pro scape N macroelements 250 ml nitraatti lisä
Typpilannoite akvaarioihin, joissa on paljon kasveja ja vain vähän kaloja... 
18,90 €
Tetra PlantaPro 250 ml
Kattava peruslannoite kasveille... 
19,90 €
JBL ProScape Volcano Powder 250 g
Vulkaanisesta aineksesta koostuva ravinneseos kasvien juurille... 
21,90 €
tech
HELSINGIN AKVAARIOKESKUS KY
Itämerenkatu 26
FI-00180, Helsinki
FINLAND
puh. +358 (0)9 586 5861
puh. 040 571 8339
petri.viskari@akvaariokeskus.com
Y-tunnus: 1461205-9
Paytrail