Tietoa meistä
Helsingin Akvaariokeskus Ky on 18.4.1998 lähtien toiminut täysin akvaarioihin ja kaloihin keskittyneenä liikkeenä Helsingin Ruoholahdessa. Akvaarioalan valikoima liikkeessä on Suomen suurin, vaikka itse myymälä onkin pieni. Meillä on 50 myyntiakvaariota täynnä kaloja ja kasveja. Myyntihyllyt myös pursuilevat kaikkea kivaa harrastukseen liittyvää. Kivijalkakaupastamme saa apua niin harrastusta aloitteleva kaikkiin kysymyksiinsä kuin jo ekspertiksi ehtinyt harrastaja. Autamme kaikissa mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Tavoitteenamme on, että harrastus antaa enemmän iloa kuin harmia! Akvaarioita on tarjolla heti mukaan periaatteella myymälässä joitakin kappaleita ja isompiakin kokonaisuuksia saadaan toimitettua lyhyillä toimitusajoilla. Autamme kokonaisvaltaisesti allasratkaisua miettiessäsi. Meillä on myös tarjolla paljon erilaisia tarvikkeita matelijoiden tarpeisiin. Terraariota on myös tilattavissa nopein toimitusajoin. Tule käymään tai ota rohkeasti yhteyttä!
Liikkeen henkilökuntaan lukeutuvat:
Petri Viskari: "The Boss". Tekee kaikkea taivaan ja maan välillä. Mies, jolla ei tunnu olevan huonoa päivää. Neljän lapsen talous pitää tämän miehen liikkeen hoidon ohella kiireisenä.
Tanja: Hoitaa nettikaupan- ja sivujen päivityksiä. Toimii myyjänä ja akvaarioiden hoitajana. Kehuu tai haukkuu näytille tuodut kivet ja maa-ainekset, geologi kun on koulutukseltaan. Pakkailee myös nettikaupan paketteja sekä tutkii asiakkaiden tuomia vesinäytteitä
Maarit: Toimii myyjänä ja pakkailee myös nettikaupan paketteja. Tuntee myös gerbiilit paremmin kuin hyvin niitä kasvattaessaan ja osaa auttaa myös matelija- että karvaisten kavereiden kysymyksissä. Tutkii myös asiakkaiden tuomia vesinäytteitä
Kaisa: Toimii myyjänä, akvaarioiden hoitajana ja pakkailee myös nettikaupan paketteja. Tutkii myös kalojen oireita mikroskoopilla ja tutkii asiakkaiden tuomia vesinäytteitä. Kaisa on firman merivesiguru.
Laura: on nyt äitiyslomalla. Toimii akvaarioiden hoitajana ja myyjänä. Hoitaa myös hoitokohteita asiakkaiden tiloissa. Tutkii vesinäytteitä. Vapaa-ajallaan trimmailee myös koiria.
Maritta Viskari: Toimii liikkeen operatiivisella puolella.