KASVIT

Etusivu > KASVIT

Kaikkia nettikaupan kasveja ei välttämättä ole juuri tilaushetkellä myymälässä, mutta meille tulee kasvilähetyksiä yleensä joka viikko (kevät-kesäkaudella parin viikon välein).

Kasvitilaukset toimitetaan vain etukäteen maksettuna. Myös noudettavat tilaukset astuvat voimaan vain etukäteismaksulla.

Noutovalmiudesta ilmoitetaan aina etukäteen, jonka jälkeen on suotavaa noutaa kasvit viiden arkipäivän sisällä.

Toimitusaika on varastotilanteesta riippuen yleensä 1-10 arkipäivää

Mikäli jotain tilattua kasvia ei saada viikon sisällä, otamme yhteyttä ja sovitaan korvikkeesta tai palautuksesta. Otamme joka tapauksessa viiden arkipäivän sisällä yhteyttä jos toimitusaika uhkaa venyä ja sovitaan toimintamalli.

Kasvit ovat helposti pilaantuvia tuotteita ja siksi niitä ei koske 14 vuorokauden palautusoikeus. Kasveja ei lähetetä, jos pakkasvaara on -15 °C. Tällöin toimitus siirtyy lauhempiin säihin. Emme myöskään vastaa matkalla jäätyneistä kasveista.

Kylmänä aikana kannattaa tilata styroksinen lämpölaukku yhdeksi tuotteeksi ja lämpöpussi helpottaa myös kasvien matkustamista.

Pidätämme oikeuden lähettää kasvit jotka ovat tilattu, maksettu ja saatavissa edellä mainittujen ehtojen mukaan ja palauttaa ei lähetettyjen kasvien maksettu summa takaisin, mutta toimitusongelmatilanteissa tosiaan soitamme tai jos et vastaa laitamme txt-takaisinsoittopyynnön ja sovitaan toimintatapa.

Toimittajilla on tarjolla myös välillä kasveja, mitä emme tässä tarjoa, kysy rohkeasti jos kaipaat jotain kasvilajia, mitä ei ole juuri nyt tarjolla nettikaupassamme!

 

 

Petri Viskari Helsingin Akvaariokeskuksesta antaa käytännön vinkkejä ja ohjeita siihen, kuinka akvaariokasvit saadaan menestymään.

 

Tropica live tarjoaa inspiraatiota aquascape -akvaarioiden luomiseen ja antaa ideoita sisustamiseen. Kannattaa katsoa!

 

Lämpölaukku styroksinen
Styroksinen lämpölaukku... 
12,90 €
Lämmitinpussi
Lämmitinpussi... 
1,95 €
Alternanthera reineckii "Pink", papukaijalehti
5,90 €
Alternanthera reineckii 'Rosanervig', papukaijalehti
8,90 €
Ammannia gracilis, sirokonjakkikasvi
Ammannia gracilis, sirokonjakkikasvi... 
8,90 €
Anubias barteri var. barteri, herttakeihäslehti
8,90 €
Anubias barteri var. nana, kääpiökeihäslehti
8,90 €
Anubias barteri. "Petite", keihäslehtilaji
8,90 €
Anubias gracilis, kolmiokeihäslehti
11,90 €
Anubias hastifolia, haarakeihäslehti
11,90 €
Aponogeton boivinianus, kurttuverkkolehti
14,90 €
Aponogeton longiplumulosus, soukkaverkkolehti
14,90 €
Aponogeton ulvaceus, poimuverkkolehti
14,90 €
Bacopa australis, hentorasvalehti
5,90 €
Bacopa caroliniana, isorasvalehti
5,90 €
Bacopa crenata, saharasvalehti
5,90 €
Bacopa monnieri "Compact", pikkurasvalehtilaji
Pikkurasvalehtilaji "Compact" 
5,90 €
Bacopa salzmannii, rasvalehtilaji "purple"
6,90 €
Bolbitus heudelotii, afrikansaniainen
11,90 €
Bucephalandra "Kedagang"
9,90 €
Bucephalandra sp. "Red"
"Punainen Buce " 
9,90 €
Cardamine lyrata, pennilehti
5,90 €
Crinum calamistratum, kiharakriinumi
19,00 €
Crinum thaianum, isokriinumi
14,90 €
Cryptocoryne parva, suippomelalehti
11,90 €
Cryptocoryne spiralis "Tiger", kierremelalehti
18,90 €
Cryptocoryne undulata"Broad Leaves", aaltomelalehti
Leveälehtinen aaltomelalehti... 
6,90 €
Cryptocoryne walkeri, soikeamelalehti
6,90 €
Cryptocoryne wendtii "Green" vihreä ruskomelalehti
6,90 €
Cryptocoryne wendtii "Tropica", ruskomelalehtilaji
6,90 €
Cryptocoryne X willisii, kääpiömelalehti
6,90 €
Cyperus helferi, sarakaisla
8,90 €
Didiplis diandra, pensasojakaali
11,90 €
ei saatavilla 0 kpl
Echinodorus "Aquartica", helovesimiekka
8,90 €
Echinodorus "Ozelot", pantterivesimiekka
11,90 €
Echinodorus "Ozelot green", vihreä pantterivesimiekka
11,90 €
Echinodorus "Red Diamond" ,  vesimiekkalaji punainen timantti
8,90 €
Echinodorus "Reni", vesimiekkalaji
Vesimiekkalaji "Reni" 
11,90 €
Echinodorus "Rose", ruusuvesimiekka
8,90 €
Echinodorus X barthii, kirsikkavesimiekka
11,90 €
Egeria densa, argentiinanvesirutto
Argentiinanvesirutto... 
5,90 €
Eleocharis acicularis, hapsiluikka
5,90 €
Eleocharis montevidensis, luikkalaji
8,90 €
Eleocharis parvula, pikkuluikka
8,90 €
Helanthium bolivianum, sirosuokki
5,90 €
Hottonia palustris, vesisulka
8,90 €
Hydrocotyle leucocephala, konnanputki
6,90 €
Hydrocotyle tripartita, sammakonputkilaji
5,90 €
Hydrocotyle verticillata, hattuputki
5,90 €
Hygrophila corymbosa "Siamensis", jättivesitähdikkilaji
5,90 €
Hygrophila difformis, liuskavesitähdikki
5,90 €
Hygrophila pinnatifida, sulkavesitähdikki
8,90 €
Hygrophila polysperma, intianvesitähdikki
5,90 €
Lagenandra meeboldii 'Red', vesivehka punainen
8,90 €
Lemna minor, pikkulimaska
Pikkulimaska... 
3,00 €
Limnobium laevigatum, amerikankilpukka
4,90 €
Lilaeopsis mauritiana, kapeakääpiöruoho
5,90 €
Limnophila hippuridoides, vedensuosikkilaji
8,90 €
Limnophila sessiliflora, vedensuosikki
5,90 €
Lindernia rotundifolia, pyörömelonilehti
8,90 €
Ludwigia glandulosa, tähtirusolehti
5,90 €
Ludwigia palustris "Red", suorusolehti punainen
7,90 €
Ludwigia repens 'Rubin', rubiinirusolehti
8,90 €
Mayaca fluviatilis, hapsuruoho
5,90 €
Micranthemum tweediei "Monte Carlo"
Pyörölehtilaji "Monte Carlo" 
8,90 €
Micranthemum umbrosum, pyörölehti
7,90 €
Microsorum (Leptochilus) pteropus "Trident"
11,90 €
Murdannia keisak
Murdannia keisak... 
8,90 €
Nymphaea lotus (zenkeri), tiikerilumme
11,90 €
Nymphoides aquatica, banaanijuuri
11,90 €
ei saatavilla 0 kpl
Pogostemon helferi, poimupatsuli
8,90 €
Pogostemon stellatus, tähtipatsuli
8,90 €
Rotala rotundifolia, hentorotala
5,90 €
Rotala wallichii, hapsurotala
8,90 €
Samolus valerandi, suolapunka
6,90 €
Salvinia auriculata, kellussaniainen
4,90 €
Schismatoglottis prietoi
Schismatoglottis prietoi... 
14,90 €
Sagittaria subulata, kapeakeiholehti
5,90 €
Staurogyne repens, suikerolehti
8,90 €
Trapa natans, vesipähkinä
9,90 €
Saatavilla 0 kpl
1-2-Grow! Anubias barteri var. "Mini Coin", keihäslehtilaji
15,90 €
1-2-Grow! Blyxa japonica, hentonauharuoho
11,90 €
1-2-Grow! Bucephalandra "Kedagang"
11,90 €
1-2-Grow! Bucephalandra pygmaea "Butik Kelam"
11,90 €
1-2-Grow! Bucephalandra sp. "Needle Leaf"
11,90 €
1-2-Grow! Cryptocoryne undulata "Broad Leaf", aaltomelalehti
8,90 €
1-2-Grow! Cryptocoryne wendtii "Mi Oya"
Ruskomelalehtilaji "Mi Oya" 
8,90 €
1-2-Grow! Eleocharis pusilla, "minihapsiluikka"
8,90 €
1-2-Grow! Eriocaulon cinereum
Eriocaulon cinereum... 
8,90 €
1-2-Grow! Hygrophila 'Araguaia', vesitähdikkilaji
8,90 €
1-2-Grow! Juncus Repens, vihviläkasvi
8,90 €
1-2-Grow! Marsilea hirsuta, pikkuapilasaniainen
8,90 €
1-2-Grow! Marsilea minuta, apilasaniaislaji
8,90 €
1-2-Grow! Myriophyllum 'Guyana', ärviälaji
8,90 €
1-2-Grow! Riccia fluitans, kellushankasammal
8,90 €
1-2-Grow! Rotala 'Bonsai', rotalalajike
8,90 €
1-2-Grow Rotala macranda, punarotala
8,90 €
1-2-Grow! Salvinia minima, pikkukellussaniainen
8,90 €
1-2-Grow! Schismatoglottis prietoi
Schismatoglottis prietoi... 
11,90 €
JBL ProScape Plantis Pins
Kasvipinnejä kasvien ankkuroimiseen pohjamateriaaliin... 
5,90 €
JBL ProHaru Universal koralli- / yleisliima 80 ml
18,90 €
Seachem Flourish Glue
Pikaliima sammalien ja kasvien kiinnittämiseen
 
11,90 €
Muovinen kasvipotti
Kasvipotti... 
0,50 €
tech
HELSINGIN AKVAARIOKESKUS KY
Itämerenkatu 26
FI-00180, Helsinki
FINLAND
puh. +358 (0)9 586 5861
puh. 040 571 8339
petri.viskari@akvaariokeskus.com
Y-tunnus: 1461205-9
Paytrail