Paytrail

KASVIT

Etusivu > KASVIT

Pidämme liikkeessämme laajempaa kasvivalikoimaa kuin tässä nettikaupassa.

Kaikkia nettikaupan kasveja ei välttämättä ole juuri tilaushetkellä, mutta meille tulee kasvilähetyksiä lähes joka viikko (kevät-kesäkaudella harvemmin).

Kasvitilaukset toimitetaan vain etukäteen maksettuna. Myös noudettavat tilaukset astuvat voimaan vain etukäteismaksulla.

Noutovalmiudesta ilmoitetaan aina etukäteen, jonka jälkeen on suotavaa noutaa kasvit viiden arkipäivän sisällä.

Toimitusaika on varastotilanteesta riippuen yleensä parista arkipäivästä kolmeen viikkoon.

Mikäli jotain tilattua kasvia ei saada kolmen viikon sisällä, otamme yhteyttä ja sovitaan korvikkeesta tai palautuksesta. Otamme jokatapauksessa viiden arkipäivän sisällä yhteyttä jos toimitusaika uhkaa venyä, ja sovitaan toimintamalli.

Kasvit ovat helposti pilaantuvia tuotteita, ja siksi niitä ei koske 14 vuorokauden palautusoikeus. Kasveja ei lähetetä, jos pakkasvaara on -15 °C. Tällöin toimitus siirtyy lauhempiin säihin. Emme myöskään vastaa matkalla jäätyneistä kasveista.

Kylmänä aikana kannattaa tilata styroksinen lämpölaukku yhdeksi tuotteeksi ja lämpöpussi helpottaa myös kasvien matkustamista.

Pidätämme oikeuden lähettää kasvit jotka ovat tilattu, maksettu ja saatavissa edellä mainittujen  ehtojen mukaan ja palauttaa ei lähetettyjen kasvien maksettu summa takaisin. Tällöin pyydämme s-postitse palautustilin tiedot erikseen.

Alternanthera reineckii "Lilacina", papukaijalehti

Papukaijalehti "Lilacina"

5,90 €
Alternanthera reineckii 'Rosanervig', papukaijalehti

Papukaijalehti "punasuoninen"

8,90 €
Anubias heterophylla, kongonkeihäslehti

Kongonkeihäslehti

11,90 €
Anubias sp. "Petite", keihäslehtilaji

Keihäslehtilaji "Petite"

8,90 €
Aponogeton ulvaceus, poimuverkkolehti

Poimuverkkolehti

14,90 €
Bacopa australis, hentorasvalehti

Hentorasvalehti

5,90 €
Bacopa caroliniana, isorasvalehti

Isorasvalehti

5,90 €
Bacopa monnieri, pikkurasvalehti

Pikkurasvalehti

5,90 €
Bacopa monnieri "Compact", pikkurasvalehtilaji
Pikkurasvalehtilaji "Compact" 
5,90 €
Bolbitus heudelotii, afrikansaniainen

Afrikansaniainen

11,90 €
Cryptocoryne wendtii "Mi Oya", ruskomelalehtilaji

Ruskomelalehtilaji "Mi Oya"

8,90 €
Cryptocoryne wendtii "Tropica", ruskomelalehtilaji

Ruskomelalehtilaji "Tropica"

6,90 €
Echinodorus palaefolius, neidonvesimiekka
Neidonvesimiekka 
11,90 €
Echinodorus "Red Diamond" ,  vesimiekkalaji punainen timantti
Vesimiekkalaji punainen timantti 
8,90 €
Echinodorus "Reni", vesimiekkalaji
Vesimiekkalaji "Reni" 
11,90 €
Echinodorus "Rose", ruusuvesimiekka
Ruusuvesimiekka 
8,90 €
Echinodorus X barthii, kirsikkavesimiekka
Kirsikkavesimiekka 
11,90 €
Echinodorus X osiris, rusovesimiekka
Rusovesimiekka 
7,90 €
Egeria densa, argentiinanvesirutto
Argentiinanvesirutto 
5,90 €
Eleocharis parvula, pikkuluikka
Pikkuluikka 
11,90 €
Hygrophila corymbosa "Siamensis", jättivesitähdikkilaji

Jättivesitähdikkilaji "Siamensis"

5,90 €
Hygrophila difformis, liuskavesitähdikki
Liuskavesitähdikki 
5,90 €
Hygrophila polysperma, intianvesitähdikki
Intianvesitähdikki 
5,90 €
Lemna minor, pikkulimaska

Pikkulimaska

3,00 €
Lobelia cardinalis, punanuottaruoho
Punanuottaruoho 
5,90 €
Ludwigia glandulosa, tähtirusolehti
Tähtirusolehti 
5,90 €
Ludwigia palustris "Red", suorusolehti punainen
Suorusolehti punainen 
7,90 €
Microsorum pteropus, jaavansaniainen
Jaavansaniainen 
8,90 €
Microsorum pteropus "Narrow" kapealehtinen jaavansaniainen
Kapealehtinen jaavansaniainen 
11,90 €
Microsorum pteropus "Trident"
Jaavansaniainen "Trident" 
11,90 €
Nesaea crassicaulis, vankkaneesea
Vankkaneesea 
5,90 €
Pogostemon stellatus, tähtipatsuli
Tähtipatsuli 
8,90 €
Rotala rotundifolia, hentorotala
Hentorotala 
5,90 €
Rotala sp. "Green" , "vihreä rotala"
"Vihreä rotala" 
6,90 €
Rotala wallichii, hapsurotala
Hapsurotala 
8,90 €
Sagittaria platyphylla, leveäkeiholehti
Leveäkeiholehti 
5,90 €
Sagittaria subulata, kapeakeiholehti
Kapeakeiholehti 
5,90 €
Micranthemum 'Monte Carlo', pyörölehtilaji

Pyörölehtilaji "Monte Carlo"

8,90 €
Riccia fluitans, kellushankasammal

Kellushankasammal

8,90 €
Rotala 'Bonsai', rotalalaji

Rotalalaji "Bonsai"

8,90 €
Rotala macranda, punarotala

Punarotala

8,90 €
Staurogyne repens, suikerolehti
Suikerolehti 
8,90 €
tech
HELSINGIN AKVAARIOKESKUS KY
Itämerenkatu 26
FI-00180, Helsinki
FINLAND
puh. +358 (0)9 586 5861
puh. 0405718339
petri.viskari@akvaariokeskus.com
Y-tunnus: 1461205-9