SUODATTIMET

Etusivu > SUODATTIMET

Suodatin on akvaarion tärkein tekninen laite.

Suodatin kierrättää akvaarion vettä, kerää ja puhdistaa vedestä likapartikkeleita sekä muuttaa myrkyllisiä kuona-aineita haitattomaan muotoon. Suodatin myös ilmastaa akvaariota edistämällä hapenliukenemista veden pinnasta.

Sisäsuodattimen tulisi kierrättää akvaarion vesi 4 - 6 kertaa tunnissa perusseura-akvaariossa. Sukarapuakvaarioissa ja akvaarioissa joissa on lähinnä vain kasveja riittää, että suodatin kierrättää akvaarion veden 2 kertaa tunnissa. Ulkosuodattimen olisi hyvä kierrättää akvaarion vesi 4 - 5 kertaa tunnissa perusseura-akvaariossa.
Lajiakvaarioissa kiertosuositukset voivat poiketa edellä mainituista suosituksista. Kysy lisää tarvittaessa.

Suodattimet jaetaan sisä, ulkolaita- ja ulkosuodattimiin.

Sisäsuodattimia käytetään etenkin pienissä akvaarioissa ja isoissa akvaarioissa apusuodattimina pääsuodattimen rinnalla. Sisäsuodattimissa on yleensä suodatusmateriaalina vaahtomuovipatruuna, mutta moneen sisäsuodattimeen voidaan myös laittaa erilaisia suodatusmassoja. Akvaarion sisäsuodattimiin luetaan myös itse rakennettavat mattosuodattimet. Sisäsuodattimia pestään mallista riippuen yleensä 2 - 4 viikon välein.

Ulkolaitasuodattimia käytetään lähinnä pienissä akvaarioissa. Ulkolaitasuodattimet roikkuvat kiinnikkeellä akvaarion ulkopuolella ja niiden suodatusmateriaalit koostuvat yleensä erilaisista suodamassoista ja suodatuslevyistä. Ulkolaitasuodattimien suodatusmassasäiliöt ovat usein pienehköjä, jonka vuoksi ne soveltuvat paremmin pienien altaiden suodattimiksi. Ulkolaitasuodattimia pestään mallista riippuen yleensä 2 - 4 viikon välein.

Ulkosuodattimet sijatsevan akvaarion alapuolella akvaariokaapissa tai jalustan vieressä. Ulkosuodattimet voidaan varustaa monipuolisesti erilaisilla suodatusmassoilla ja suodatuslevyillä. Ulkosuodattimia käytetään etenkin isoissa akvaarioissa, mutta ne soveltuvat käytettäväksi kaiken kokoisiin akvaarioihin. Ulkosuodatin toimii akvaarion pääsuodattimena ja sen rinnalle käytetään tarpeen mukaan sisäsuodattimia esimerkikisi avuksi roskan keruuseen. Ulkosuodatin, joka on varustettu niin biologisella kuin mekaanisella suodatusmassalla pitää akvaarion parhaiten biologisessa tasapainossa vs. muut suodattimet. Ulkosuodattimia pestään kaloista ja ruokintakädestä riippuen yleensä 2 - 6 kk välein.

Muista: kaikkien suodattimien massat tulee pestä mieluusti akvaariovedessä ämpärissä, ei hanavedellä. Näin lika poistuu massoista, mutta hyödyllinen hajottajabakteerikanta jää henkiin.

Suodattimen valinta:

Suodatinta valittaessa älä katso vain valmistajan suositusta akvaarion koosta vaan katso ennen kaikkea kiertotehoa. Huomioi myös, että yli 100 litraiset akvaariot pysyvät paremmin biologisessa tasapainossa kun niihin laitetaan pääsuodattimeksi biologisella massalla varustettu ulkosuodatin. Yli 120 cm pitkissä ja ison kuormituksen akvaarioissa kannattaa ehdottomasti hankkia pääsuodattimen rinnalle apusuodatin tuomaan kunnon kiertoa akvaarion koko pituudella ja avustamaan roskien keruuta. Kookkaiden ja paljon jätöksiä tuottavien kalojen / suokilpikonnien akvaarioihin ei siis todellakaan kannata hankkia yhtä sisäsuodatinta hoitamaan suodatusta. Suodatinta ostaessa kannattaa pitää mielessä, että suodatin on akvaarion toiminnalle sen "sydän, maksa ja keuhkot", joten sen laadusta ei kannata tinkiä.

Kysy meiltä neuvoa, jos olet epävarma suodattimen valinnasta!

Hapetin-diffuusorin käyttö suodattimissa.

Osassa suodattimista tulee mukana pieniä ilmakuplia veteen tuottava hapetin-diffuusori. Sitä ei ole pakko liittää suodattimeen. Suodattimen virtauksen asemointi siten, että se rikkoo pintavettä (pintavesi väreilee) mahdollistaa ilmakehän hapen liukenemisen veteen, jolloin akvaarion vesi yleensä hapettuu aivan riittävästi. Sen käytöstä on hyötyä akvaarioissa, joissa on paljon kaloja ja vain vähän kasveja sekä kuormittuneissa akvaarioissa, jolloin se tuo lisähapetusta veteen. Myös akvaariot, joissa on kaloja, jotka tulevat oikein happirikkaista vesistä hyötyvät hapetin-diffuusorin käytöstä. Hapetin-diffuusorin käytöstä on myös hyötyä veden lämpötilan kohotessa tahtomatta kuumina kesinä. Hapen osuus vedessä pienenee lämpötilan noustessa, jolloin sen pitoisuutta voi nostaa hapetin-diffuusorin avulla. Joidenkin kalojen itsehoitoaineiden ja hoitoaineiden käytössä suositellaan huolehtimaan akvaarion veden riittävästä hapetuksesta, jolloin voit asentaa hoitoaineiden käytön ajaksi hapetin-diffuusorin kiinni suodattimeen. Kasviakvaarioissa hapetin-diffuusorin käytöstä voi etenkin päiväaikaan olla haittaa, koska se poistaa vedestä kasvien yhteyttämiseen tarvitsemaa hiilidioksidia.

AquaEl Pat Filter Mini
Erityisesti sukarapu- ja poikasakvaarioihin soveltuva suodatin... 
17,90 €
AquaEl Unifilter UV
Sisäsuodatin sisäänrakennetulla LED-UVC sterilisaattorilla... 
alkaen
44,90 €
AquaEl Turbo Mini
Erityisesti sukarapu- ja poikasakvaarioihin soveltuva suodatin... 
16,90 €
AquaEl Turbo Filter
Erittäin tehokas vedenkierrättäjä 
alkaen
29,90 €
AquaEl ASAP 300
Sisäsuodatin alle 100 akvaarioihin... 
19,90 €
AquaEl ASAP 500
Sisäsuodatin 50 - 150 litraiseen
akvaarioon... 
24,90 €
AquaEl ASAP 700
Sisäsuodatin 150 - 250 litraiseen
akvaarioon... 
28,90 €
AquaEl Fan Filter Mikro Plus
Sisäsuodatin alle 30 litran akvaarioihin... 
19,90 €
AquaEl Fan Filter Mini Plus
Sisäsuodatin alle 60 akvaarioihin... 
21,90 €
AquaEl Fan filter 1 Plus
Sisäsuodatin alle 100 akvaarioihin... 
24,90 €
AquaEl Fan Filter 2 Plus
Sisäsuodatin alle 150 akvaarioihin... 
34,90 €
AquaEl Fan Filter 3 Plus
Sisäsuodatin alle 250 akvaarioihin... 
38,90 €
Eheim AquaBall 60
Laadukas sisäsuodatin 30 - 60 litraiseen akvaarioon... 
34,90 €
Eheim AquaBall 130
Laadukas sisäsuodatin 60 - 130 litraiseen akvaarioon... 
44,90 €
Eheim AquaBall 180
Laadukas sisäsuodatin 80 - 180 litraiseen akvaarioon... 
48,90 €
Eheim PickUp 45 (2006)
Laadukas sisäsuodatin alle 45 litraiseen akvaarioon... 
18,90 €
Eheim PickUp 60 (2008)
Laadukas sisäsuodatin alle 60 litraiseen akvaarioon... 
28,90 €
Eheim PickUp 160 (2010)
Laadukas sisäsuodatin alle 100 litraiseen akvaarioon... 
35,90 €
Eheim PickUp 200 (2012)
Laadukas sisäsuodatin alle 130 litraiseen akvaarioon... 
45,90 €
Eheim biopower 160
Akvaarion sisäpuolinen biologinen suodatin 80 - 160 litraisiin akvaarioihin... 
44,90 €
Eheim biopower 200
Akvaarion sisäpuolinen biologinen suodatin 100 - 200 litraisiin akvaarioihin... 
54,90 €
Eheim biopower 240
Akvaarion sisäpuolinen biologinen suodatin 160 - 240 litraisiin akvaarioihin... 
64,90 €
Eheim Powerline 200 (2048)
Erittäin laadukas tehosarjan sisäsuodatin alle 150 litran akvaarioon... 
88,90 €
Eheim Powerline XL (2252)
Erittäin tehokas suodatin, joka toimii erinomaisesti myös isomman (yli 200 litraa) akvaarion lisäsuodattimena... 
118,90 €
Eheim miniUP
Nano akvaaarioiden pieni suodatin... 
28,90 €
Eheim miniFLAT
Matalan veden suodatin terraarioihin ja paludaarioihin... 
28,90 €
Fluval U1 sisäsuodatin
Sisäsuodatin alle 55 litraisiin akvaarioihin... 
25,90 €
Fluval U2 sisäsuodatin
Sisäsuodatin alle 110 litraisiin akvaarioihin... 
38,90 €
Fluval U3 sisäsuodatin
Sisäsuodatin alle 150 litraisiin akvaarioihin... 
48,90 €
Fluval U4 sisäsuodatin
Sisäsuodatin alle 240 litraisiin akvaarioihin... 
69,90 €
JBL CristalProfi i60 Greenline
Esteettinen kulmasuodatin alle 80 litran akvaarioihin... 
38,90 €
JBL CristalProfi i80 Greenline
Esteettinen kulmasuodatin alle 110 litran akvaarioihin... 
44,90 €
JBL CristalProfi i100 Greenline
Esteettinen kulmasuodatin alle 160 litran akvaarioihin... 
54,90 €
JBL CristalProfi i200 Greenline
Esteettinen kulmasuodatin alle 200 litran akvaarioihin... 
68,90 €
Juwel BioFlow One sisäsuodatin
Sisäsuodatin alle 80 litran akvaarioihin... 
34,90 €
Sera F 400 sisäsuodatin
Sisäsuodatin alle 100 litran akvaarioihin... 
36,90 €
Sera F 700 sisäsuodatin
Sisäsuodatin alle 150 litran akvaarioihin... 
38,90 €
Sera F 1200 sisäsuodatin
Sisäsuodatin alle 300 litran akvaarioihin... 
54,90 €
Sera X-Edge 450 sisäsuodatin
Kulmasuodatin alle 200 litran akvaarioihin... 
38,90 €
Sera fil 60 sisäsuodatin
Sisäsuodatin alle 60 litran akvaarioihin... 
25,90 €
Sera Fil 120
Sisäsuodatin alle 120 litran akvaarioihin... 
34,90 €
Sera L 60 sisäsuodatin
Ilmapumppuun liitettävä poikassuodatin... 
9,90 €
Sera L 300 sisäsuodatin
Ilmapumppuun liitettävä poikassuodatin... 
19,90 €
Saatavilla 1 kpl
AquaClear 20
Ulkolaitasuodatin alle 75 litran akvaarioihin... 
29,90 €
AquaClear 30
Ulkolaitasuodatin alle 114 litran akvaarioihin... 
38,90 €
AquaClear 50
Ulkolaitasuodatin alle 190 litran akvaarioihin... 
48,90 €
AquaEl Versamax FZN-Mini
Ulkolaitasuodatin alle 40 litran akvaarioihin... 
19,90 €
AquaEl Versamax FZN-1
Ulkolaitasuodatin alle 100 litran akvaarioihin... 
35,90 €
Eheim LiBERTY 75
Ulkolaitasuodatin alle 75 litran akvaarioihin... 
29,90 €
Eheim LiBERTY 130
Ulkolaitasuodatin alle 130 litran akvaarioihin... 
34,90 €
Eheim LiBERTY 200
Ulkolaitasuodatin alle 200 litran akvaarioihin... 
39,90 €
Eheim 2424 eXperience 250
Erittäin laadukas ulkosuodatin alle 250 litran akvaarioon... 
139,00 €
Eheim 2426 eXperience 350
Erittäin laadukas ulkosuodatin alle 350 litran akvaarioon... 
179,00 €
Eheim Professionel 4+ 250
Ulkosuodatin alle 250 litran akvaarioon... 
179,00 €
Eheim Professionel 4+ 350
Ulkosuodatin alle 350 litran akvaarioon... 
219,00 €
Eheim Professionel 4+ 600
Ulkosuodatin alle 600 litran akvaarioon... 
259,00 €
Eheim Professionel 4+ 250T
Lämmittävä ulkosuodatin alle 250 litran makeanveden akvaarioon... 
289,00 €
Eheim Professionel 4+ 350T
Lämmittävä ulkosuodatin alle 350 litran makeanveden akvaarioon... 
349,00 €
Eheim Professionel 3 1200 XL (2080)
Ulkosuodatin alle 1 200 litran akvaarioon... 
419,00 €
Eheim Professionel 3 1200 XLT (2180)
Lämmittävä ulkosuodatin alle 1 200 litraiseen akvaarioon... 
539,00 €
Eheim Professionel 5e 450 (2076)
Elektronisesti ohjattu ulkosuodatin alle 450 litran akvaarioon... 
349,00 €
Eheim Professionel 5e 700 (2078)
Elektronisesti ohjattu ulkosuodatin alle 700 litran akvaarioon... 
399,00 €
Eheim Professionel 5e 600T (2178)
Elektronisesti ohjattu lämmittävä ulkosuodatin alle 600 litran makean veden akvaarioon... 
499,00 €
Eheim Classic 150 (2211)
Ulkosuodatin alle 150 litran akvaarioon... 
69,00 €
Eheim Classic 250 + (2213)
Ulkosuodatin alle 250 litran akvaarioon... 
89,00 €
Eheim Classic 350+ (2215)
Ulkosuodatin alle 350 litran akvaarioon... 
119,00 €
Eheim Classic 600+ (2217)
Ulkosuodatin alle 600 litran akvaarioon... 
159,00 €
Eheim Classic 1500 XL (2260)
Yli 500 litraisiin tarkoitettu suurluokan ulkosuodatin... 
369,00 €
Eheim Ecco Pro 130
Ulkosuodatin alle 130 litran akvaarioon... 
119,00 €
Eheim Ecco Pro 200
Ulkosuodatin alle 200 litran akvaarioon... 
129,00 €
Eheim Ecco Pro 300
Ulkosuodatin alle 300 litran akvaarioon... 
139,00 €
Fluval 107
Ulkosuodatin alle 130 litraisiin akvaarioihin... 
99,00 €
Fluval 207
Ulkosuodatin alle 220 litraisiin akvaarioihin... 
119,00 €
Fluval 307
Ulkosuodatin alle 330 litraisiin akvaarioihin... 
159,00 €
Fluval 407
Ulkosuodatin alle 500 litraisiin akvaarioihin... 
199,00 €
Fluval FX4
Tehokas ulkosuodatin alle 1000 litran akvaarioihin... 
269,00 €
Fluval FX6
Tehokas ulkosuodatin alle 1500 litran akvaarioihin... 
349,00 €
JBL CristalProfi e402 greenline
Energia tehokas ulkosuodatin 40 - 120 litraisiin akvaarioihin... 
129,00 €
JBL CristalProfi e702 greenline
Energia tehokas ulkosuodatin 60 - 200 litraisiin akvaarioihin... 
139,00 €
JBL CristalProfi e902 greenline
Energiatehokas ulkosuodatin  90 - 300 litraisiin akvaarioihin... 
159,00 €
JBL CristalProfi e1502 greenline
Energiatehokas ulkosuodatin  200 - 700 litraisiin akvaarioihin... 
209,00 €
JBL CristalProfi e1902 greenline
Energiatehokas ulkosuodatin  200 - 800 litraisiin akvaarioihin... 
299,00 €
AquaEl Ultramax ulkosuodattimet
Ulkosuodattimet 100 - 700 litraisiin akvaarioihin... 
alkaen
149,00 €
Eheim Prefilter esisuodatin 4004320
Esisuodatin ulkosuodattimille... 
19,90 €
Eheim kaksoishanat 9/12 mm 4003412
9/12 mm Eheim kaksoishanat... 
27,90 €
Eheim kaksoishanat 12/16 mm 4004412
12/16 mm Eheim kaksoishanat... 
28,90 €
Eheim kaksoishanat 16/22 mm 4005410
16/22 mm Eheim kaksoishanat... 
38,90 €
Eheim kaksoishanat 25/34 mm 4007410
16/22 mm Eheim kaksoishanat... 
88,90 €
Eheim sulkuhana 9/12 mm 4003512
15,90 €
Eheim sulkuhana 12/16 mm 4004512
12/16 mm Eheim sulkuhana... 
18,90 €
Eheim sulkuhana 16/22 mm 400551
16/22 mm Eheim sulkuhana... 
28,90 €
Eheim ecco ja ecco pro sulkuhana 7656158
Sulkuhana Eheim ecco ja ecco pro suodattimille... 
12,90 €
Eheim eXperience 250  ja Professionel I 2222/2224 hanayksikkö 7445108
Hanayksikkö Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2222/2224 suodattimiin... 
28,90 €
Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2224 hanayksikön sulkusanka 7343118
Hanayksikön sulkusanka Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2224 suodattimiin... 
7,90 €
Eheim eXperience 350 ja Professionel I 2226 - 2329 hanayksikön sulkusanka 7343100
Hanayksikön sulkasanka Eheim eXperience 350 ja Professionel I 2226 - 2329 suodattiimiin... 
7,90 €
Eheim eXperience 350 hanayksikkö 7481108
Hanayksikkö Eheim eXperince 350 suodattimeen... 
34,90 €
Eheim Professionel I 2226/2228 hanayksikkö 7444550
Hanayksikkö Professionel I 2226/2228 suodattimiin... 
34,90 €
Eheim Professionel II 2026/2028 hanayksikkö 7444578
Hanayksikkö Eheim Professionel II suodattimiin... 
29,90 €
Eheim Professionel 4+, 4e+, 3, 3e ja 5e hanayksikkö 7428718
Hanayksikkö Professionel 4+,4e+,3, 3e ja 5e suodattimiin... 
24,90 €
Eheim Professionel 3 1200 XL (2080) hanayksikkö 7603078
Hanayksikkö Eheim Professionel 3 1200XL (2080) suodattimeen... 
49,90 €
Fluval 106/206/306/406 hanayksikkö A20061
Hanayksikkö Fluval 106/206/306/406 suodattimille... 
28,90 €
Fluval 107/207/307/407 hanayksikkö A20062
Hanayksikkö Fluval 107/207/307/407 suodattimille... 
34,90 €
Sulkuhana FX4 / FX5 / FX6 A20216
Sulkuhana FX4 / FX5 / FX6 suodattimille... 
29,90 €
Hydor sulkuhana 16/22 mm letkulle (myyntihinta 24,90€)
8,90 €
Saatavilla 1 kpl
JBL CristalProfi e 400 / 401 / 402 / 700 / 701 / 702  / 900 /  901 / 902 hanayksikkö
Hanayksikkö JBL CristalProfie 400 / 401 / 402 / 700 / 701 / 702 / 900 / 901 / 902... 
19,90 €
JBL CristalProfi e 1500 / 1501/ 1502 suodattimien hanayksikkö
Hanayksikkö JBL CristalProfi e 1500 / 1501 / 1502 suodattimiin... 
19,90 €
JBL CristalProfi e 1902 suodattimen hanayksikkö
Hanayksikkö JBL CristalProfi e 1902 suodattimiin... 
23,90 €
Sera fil bioactive 250, 250+UV ja 400+UV hanayksikkö
Hanayksikkö fil bioactive suodattimiin... 
24,90 €
Tetra EX 400 / 600 / 700 / 800 Plus sulkuhanat 2 kpl
Tetra EX 400 / 600 / 700 / 800 Plus ulkosuodattimien sulkuhanat... 
29,90 €
Saatavilla 1 kpl
Tetra EX 400 / 600 / 700 hanayksikkö
Hanayksikkö Tetra EX 400 / 600 / 700 suodattimeen... 
44,90 €
Saatavilla 1 kpl
Tetra EX 1200 sulkuhanat
Tetra EX 1200 sulkuhanat 2 kpl... 
7,90 €
Saatavilla 16 kpl
Tetra EX 1200 hanayksikkö
Hanayksikkö Tetra EX 1200 suodattimeen... 
34,90 €
Saatavilla 2 kpl
Tetra EX 2400 hanayksikkö (norm. myyntihinta 29,90€)
Hanyksikkö Tetra EX 2400 suodattimeen... 
24,90 €
Saatavilla 1 kpl
Eheim vaseliinispray 150 ml 4001000
Valkovaseliinispray liikkuvien ja salpaavien osien suojaamiseen ja tiivisteiden joustavana pitämiseksi... 
23,90 €
Eheim valkovaseliini 5 g
Valkovaseliini liikkuvien ja salpaavien osien suojaamiseen ja tiivisteiden joustavana pitämiseksi... 
6,90 €
Eheim roottoriharjasetti 4009560
Harjasetti moottoripesän puhdistamiseen... 
14,90 €
Eheim letkuharjat 4005570
Harjasetti ulkosuodattimien letkujen puhdistamiseen... 
21,90 €
Eheim metalliset letkuharjat
Metallinen letkuharja... 
alkaen
13,90 €
JBL roottoriharja ja kumitutin irroitin 6011400
Roottoriharja ja akselin kumitutin irroitin... 
9,90 €
JBL Silicone spray 400 ml
Silikonispray liikkuvien ja salpaavien osien suojaamiseen ja tiivisteiden joustavana pitämiseksi... 
24,90 €
Kumitutin irroittaja
Apuväline roottorin kumituttien irroittamiseen... 
9,90 €
Saatavilla 5 kpl
Kiilautuneiden roskien irroittaja
Kiilautuneiden roskien irroittaja... 
6,90 €
Saatavilla 8 kpl
Suora teräinen kiilautuneiden roskien irroittamiseen
Kiilautuneiden roskien irroittaja... 
6,90 €
Saatavilla 1 kpl
Marina / Fluval roottoriharjat
Harjasetti suodattimien roottoripesien puhdistamiseen... 
4,90 €
Marina / Fluval puhdistuharjasetti
Puhdistusharjasetti suodattimille... 
9,90 €
Zolux roottori- ja letkuharjasetti
Roottori- ja letkuharjasetti... 
9,90 €
Hoitotarvikesetti Eheim ulkosuodattimille
Hoitotarvikesetti ulkosuodattimelle... 
alkaen
44,90 €
Eheim vihreä imuputki 12/16 mm 7272210
Imuputki 12/16 mm letkulle... 
10,90 €
Eheim vihreä imuputki 16/22 mm 7275808
Imuputki 16/22 mm letkulle   
12,90 €
Eheim tumma imuputki 16/22 mm 7334538
Imuputki 16/22 mm letkulle... 
12,90 €
Eheim InstallationsSET 1 12/16 mm 4004300
Imuputkisto ulkosuodattimille... 
34,90 €
Eheim InstallationsSET 1 16/22 mm 4005300
Imuputkisto ulkosuodattimille... 
34,90 €
JBL InSet
Imuputki ja imusiivilä kaikkiin suodattimiin, joissa on käytössä, joko 16/22, 12/16 tai 19/25 mm letku... 
alkaen
15,90 €
Fluval AquaClear 20/30/50 suodattimen imuputki A625
Aqua Clear 30 /150 ulkolaitasuodattimen imuputki... 
5,90 €
AquaEl Turbo Filter suodattimen imukupit 4 kpl 110161
Imukupit AquaEl Turbo suodattimeen... 
14,90 €
AquaEl Pat Filter Mini suodattimen imukupit 4 kpl A100491
Imukupit Aqua El Pat mini suodattimelle... 
9,90 €
AquaEl FAN / Unifilter imukupit 4 kpl 100492
Imukupit AquaEl FAN Filter / Unifilter suodattimiin... 
11,90 €
Eheim imukupit Eheim-suodattimiin 7271100
5,90 €
Eheim imukupit + klipsit 12/16mm putkille  2 kpl 4014100
Eheim imukupit ja klipsit 12/16mm putkille... 
6,90 €
Eheim imukupit + klipsit 16/22mm putkille 2 kpl 4015150
Eheim imukupit ja klipsit 16/22 mm putkille... 
6,90 €
Eheim InstallationsSet imukupit ja klipsit 19/25 2 kpl 4016100
Imukupit ja klipsit Eheim IstallationsSET putkiin... 
7,90 €
Eheim imukupit + klipsit 25/34 mm 401730
Eheim imukupit ja klipsit 25/34 mm putkille... 
8,90 €
Eheim imukupit PickUp 45 (2006) suodattimeen 4 kpl 7292508 (7292500)
6,90 €
Eheim Compact on 300 ja 600 / miniFLAT / miniUP / skim350 imukupit 4 kpl 7445848
Imukupit Eheim Compact on 300 ja 600 / miniFLAT / miniUP / skim350 laitteisiin... 
6,90 €
Eheim Powerline 200 imukuppiteline 7264509
Imukuppiteline Eheim Powerline 200 suodattimelle... 
5,90 €
Eheim imukupin pidike Pickup ja Powerline suodattimiin ja universal-pumppuihin 4 kpl 7478250
Imukupin pidike Eheim Pickup ja Powerline suodattimiin sekä universal-kiertovesipumppuihin... 
4,90 €
Eheim Aquaball imukuppiteline 7355528
Eheim aquaball imukuppiteline vanhaan malliin... 
5,90 €
Eheim Aquaball / Biopower imukuppiteline 7215548
Eheim Aquaball / Biopower imukuppiteline... 
5,90 €
Fluval imukupit 4 kpl A15041
Imukupit Fluvalin suodatinmalleihin 104 / 105 / 106 / 404 / 406 / FX5 / FX6 / U2 / U3 / U4... 
11,90 €
Fluval imukuppiteline A15040
Imukuppiteline Fluval 1 / 2 / 3 / 4 Plus suodattimiin... 
14,90 €
JBL Cristalprofi i60 - i200 Greenline suodattimien imukupit 2 kpl 6098700
Imukupit JBL Cristalprofi i60 - i200 Greenline sisäsuodattimeen... 
9,90 €
JBL FixSet 16/22
Imukupit ja klipsit 16/22 mm letkulle... 
9,90 €
JBL FixSet 12/16
Imukupit ja klipsit 12/16 mm letkulle... 
9,90 €
Juwel BioFlow One suodattimen imukupit 4 kpl
Imukupit Juwel BioFlow One suodattimeen... 
9,90 €
Sera lämmittimien ja F1200 suodattimen imupit 80026
Imukupit Sera lämmittimiin ja F1200 suodattimeen... 
3,90 €
Sera imukuppiteline F 400 - F 700 suodattimiin
Imukuppiteline Sera F 400 - F 700 suodattimille... 
3,90 €
Sera Fil 60 imukuppisarja
Imukuppisarja Sera Fil 60 suodattimelle... 
8,90 €
Tetra IN 800 / 1000 plus imukupit 4 kpl
Imukupit Tetra IN 800 / 1000 plus ja Easy Crystal FilterBox 300 / 600 suodattimiin sekä Tetra HT 25 - 300 lämmittimille... 
5,90 €
Tetra IN 800 / 1000 imukupit 4 kpl
Imukupit Tetra IN 800 / 1000 suodattimiin... 
4,90 €
Saatavilla 14 kpl
Tetra EasyCrystal 250 / 300 imukupit 2kpl
Imukupit Tetra EasyCrystal 250 / 300 imukupit... 
5,90 €
Eheim Classic 150 / 250 imusiivilä 7272310
Imusiivilä Eheim Classic 150 (2211) / 250 (2213) suodattimiin... 
6,90 €
Eheim vihreä imusiivilä 7471800 (7271808)
Eheim imusiivilä imuputkeen... 
11,90 €
Eheim tumma imusiivilä 7480970
Eheim imusiivilä imuputkeen... 
8,90 €
Fluval 104/404/105/205/106/206 imusiivilä  A20007
Imusiivilä Fluval 104/404/105/205/106/206 suodattimiin... 
15,90 €
Fluval 305/306/307/405/406/407 imusiivilä A20008
Fluval imusiivilä 305/306/307/405/406/407 suodattimiin... 
16,90 €
Fluval FX 5/6 suodattimien imusiivilä A20221
16,90 €
Eheim InstallationsSET 2 12/16 mm 4004310
Ylimenoputkisto ulkosuodattimille... 
34,90 €
Eheim InstallationsSET 2 16/22 mm 4005310
Ylimenoputkisto ulkosuodattimille... 
34,90 €
Eheim InstallationsSET suihkuputki 4009620
9,90 €
Eheim InstallationsSET suihkuputken suihkun ohjain 4 kpl 4009660
Suihkuputken suihkun ohjain Eheim InstallationsSET suihkuputkelle... 
9,90 €
Eheim InstallationsSET 1+2 letkun ja putken yhdistyskappale 4009690
12/16 mm ja 16/22 mm letkun ja putken yhdistyskappale... 
9,90 €
Eheim InstallationSET pallonivel 4005600
Eheim InstallationSET pallonivel... 
11,90 €
Eheim InstallationsSET suutin / adapteri 4009700
Eheim InstallationsSET 2 sarjoihin tarkoitettu suutin / adapteri... 
8,90 €
Eheim InstallationsSET 1 jatkopalat 4009610
Jatkopalat Eheim Installation SET 1 sarjaan... 
9,90 €
Eheim InstallationsSET kulmaputki 4009630
Eheim InstallationsSET 2 sarjoihin tarkoitettu kulmaputki... 
8,90 €
Eheim InstallationsSET T-liitin 4009640
T-liitin Eheim InstallationsSET putkiin... 
8,90 €
Eheim letku 12/16 mm vihreä 4004940
Eheim 12/16 mm suodatin letku... 
0,40 €
Eheim letku 16/22 mm vihreä 4005940
Eheim 16/22 mm suodatin letku... 
0,70 €
Eheim letku 25/34 mm 1,5 metriä
Eheim 25/34 mm suodatin letku... 
24,90 €
Eheim letku 16/22 mm tumma 3 metriä 4005843
Tumma16/22 mm letku ulkosuodattimiin... 
24,90 €
Europet Bernina musta 9/12 mm letku (1 metri)
1,90 €
JBL tummat letkut 2,5 metrin paketit
JBL tummat suodatin letkut... 
alkaen
7,90 €
Fluval ulkosuodattimien letkut
Letkut Fluval ulkosuodattimiin... 
alkaen
19,90 €
Eheim letkusovitin 4004980
Letkusovitin, jolla voidaan liittää 16/22 mm letku yhteen 12/16 mm letkun kanssa... 
14,90 €
Eheim T-liitin 12/16 mm letkulle 4004950
T-liitin 12/16 mm letkulle... 
7,90 €
Eheim T-liitin 16/22 mm letkulle 4005950
T-liitin 16/22 mm letkulle... 
8,90 €
Eheim 12/16 mm letkun yhdistäjä 4004970
Letkun yhdistäjä 12/16 mm letkulle... 
8,90 €
Eheim 12/16 mm ja 19/27 mm letkujen sovitin 4005980
Letkusovitin, jolla voidaan liittää 12/16 mm letku yhteen 19/27 mm letkun kanssa... 
13,90 €
Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2224  letkujen lukitsin 7445180
Letkujen lukitsin Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2224 suodattimiin... 
7,90 €
Eheim eXperience 350 suodattimen letkujen lukitsin 7444150
Letkujen lukitsin Eheim eXperience 350 suodattimelle... 
6,90 €
Eheim Professionel II 2026/2028 suodattimien letkujen lukitsin 7354158
Letkujen lukitsin Eheim professionel II suodattimiin... 
5,90 €
Eheim Professionel 3 1200 XL (2080) ja XLT (2180) suodattimien letkujen lukitsin 7209358
Letkujen lukitsin Eheim Professionel 3 1200 XL (2080) ja XLT (2180) suodattimille... 
7,90 €
Eheim Professionel 4+, 3, 4+e ja 5e letkun lukitsin 7212258
Letkujen lukitsin Eheim Professionel 4+, 3, 4+e ja 5e suodattimiin... 
5,90 €
Eheim kulmaputket
Letkujen kulmaputket... 
6,90 €
Mattosuodatinpala 5 x 50 x 50 cm, hieno
Mattosuodatinpala rakentelua varten... 
24,90 €
Mattosuodatinpala 5 x 50 x 50 cm, karkea
Mattosuodatinpala rakentelua varten... 
24,90 €
Mattosuodatinpala 2,5 x 50 x 50 cm, hieno
Mattosuodatinpala rakentelua varten... 
14,90 €
Mattosuodatinpala 2,5 x 50 x 50 cm, karkea
Mattosuodatinpala rakentelua varten... 
14,90 €
Eheim eXperience ja Professionel I suodattimien moottorit
Moottori eXperience ja Professionel I suodattimiin... 
alkaen
88,90 €
Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2224 moottorin kansi / kotelo 7445190
Moottorin kansi / kotelo Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2224 suodattimiin... 
14,90 €
Eheim Classic suodattimien moottorien kotelot
Moottorin kotelo Eheim Classic suodattimiin... 
alkaen
23,90 €
Fluval FX-suodattimien moottoriosat
Moottoriosa Fluval FX - suodattimiin... 
alkaen
148,90 €
Eheim Professionel 3e ja 5e suodattimien muuntaja 7212538
Muuntaja Eheim Professionel 3e ja 5e suodattimille... 
68,90 €
Eheim Powerline suodattimien laitakiinnityssarja 7675100
Laitakiinnityssarja Eheim Powerline (2252 / 2048) suodattimiin... 
23,90 €
Eheim eXperience 350 ja Professionel I ja II putkiholkki 7342200
Putkiholkki Eheim eXperience 350 ja Professionel I ja II suodattimiin... 
4,90 €
Eheim 3, 3e, 4+, 4e+, 5e ja 5e+ Floater (koho/kelluke) ja pidike 7428728
Floater ja pidike Eheim Eheim 3, 3e, 4+,4e+. 5e ja 5e+ suodattimille... 
8,90 €
Eheim Professionel 3, 3e, 4+ ja 5e suodattimien läppä ja pidike 7428580
Läppä ja pidike Eheim Professionel 3, 3e , 4+ ja 5e suodattimille... 
8,90 €
Fluval FX yhdyskappale imuputkelle A20228
Yhdyskappale imuputkelle Fluval FX suodattimille... 
9,90 €
Juwel FilterGrid
Muovinen verkkosuojus Juwel Bioflow suodattimiin... 
18,90 €
Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2224 roottorin suojakansi 7657390
Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2224 roottorin suojakansi... 
7,90 €
Eheim eXperience 350 ja Professionel I 2226/2228 roottorin suojakansi 7656300
Roottorin suojakansi Eheim eXperience 350 ja Professionel I 2226/2228 suodattimiin... 
8,90 €
Fluval roottorin suojakansi 304 / 305 / 404 / 405 A20156
Roottorin suojakansi Fluval 304 / 404 / 305 / 405 suodattimiin... 
14,90 €
Fluval 106 suodattimen roottorin suojakansi A20114
Roottorin suojakansi Fluval 106 suodattimelle... 
14,90 €
Fluval moottorin varaosasarja A20097
Vaihto-osia Fluval 407 moottorille... 
58,90 €
AquaClear Powerfilter AC20 ulkolaitasuodattimen roottori
Roottori Aquaclear ulkolaitasuodattimelle... 
15,90 €
AquaEl Unifilter 1000 roottori
Roottori AquaEl Unifilter 1000 suodattimeen... 
11,90 €
AquaEl Turbo Filter 1000 roottori (109725)
Roottori AquaEl Turbo Filter 1000 suodattimiin... 
11,90 €
AquaEl TurboFilter 1500 roottori
Roottori AquaEl Turbo Filter 1500 suodattimeen... 
24,90 €
AquaEl Turbo Filter 2000 roottori
Roottori AquaEl Turbo Filter 2000 suodattimeen... 
24,90 €
AquaEl PAT Filter mini roottori
Roottori AquaEl PAT mini suodattimeen... 
8,90 €
AquaEl Turbo Filter  1500 / 2000 akseli
Akseli ja kumiholkki AquaEl Turbo Filter 1500 / 2000 suodattimiin... 
9,90 €
Aquael Turbo Filter 1000 / Unimax 500/700 akseli  112111
Akseli ja kumiholkki AquaEl Turbo Filter 1000 ja Unimax 500 / 700 suodattimiin... 
9,90 €
Eheim Aquaball suodattimien roottorit
Roottorit Eheim Aquaball -suodattimiin... 
16,90 €
Eheim Aquaball akselit ja holkit 7480500
Akseli kaikkiin Eheim Aquaball suodattimiin... 
7,90 €
Eheim Biopower 160 / 200 roottori 7655460
Roottori Eheim Biopower 160 / 200 suodattimeen... 
16,90 €
Eheim Biopower 240 roottori 7655440
Roottori Eheim Biopower 240 suodattimeen... 
16,90 €
Eheim Biopower 160 / 200 / 240 akseli 7480500
Akseli Eheim Biopower suodattimiin... 
7,90 €
Eheim Classic suodattimien roottorit
Roottorit Eheim Classic-suodattimiin... 
alkaen
23,90 €
Eheim Classic suodattimien akselit ja holkit
Akselit Eheim Classic suodattimiin... 
alkaen
9,90 €
Eheim Compact kiertovesipumppujen roottorit
Roottorit Eheim Compact -kiertovesipumppuihin... 
5,90 €
Eheim compactON kiertovesipumppujen roottorit
Roottori Eheim compactON kiertovesipumppuun... 
alkaen
9,90 €
Eheim ecco suodattimien roottorit
Roottori Eheim ecco -suodattimiin... 
34,90 €
Eheim ecco pro roottorit
Roottorit Eheim ecco pro suodattimiin... 
34,90 €
Eheim ecco pro  ja ecco suodattimien akseli ja holkit 7444390
17,90 €
Eheim eXperience suodattimien roottorit
Roottorit Eheim eXperience suodattimiin... 
alkaen
31,90 €
Eheim eXperience suodattimien akselit
Akselit Eheim eXperience suodattimiin... 
alkaen
15,90 €
Eheim PickUp suodattimien roottorit
Roottorit Eheim PickUp-suodattimiin... 
alkaen
11,90 €
Eheim PickUp suodattimien akseli ja holkit 7480500
Akseli kaikkiin Eheim PickUp suodattimiin... 
7,90 €
Eheim Powerline suodattimien roottorit
Roottorit Eheim Powerline suodattimiin... 
alkaen
24,90 €
Eheim Powerline akselit + holkit
Akselit Eheim Powerline suodattimiin... 
alkaen
9,90 €
Eheim Professionel I suodattimien roottorit
Roottorit Eheim Professionel I suodattimiin... 
alkaen
31,90 €
Eheim Professionel I suodattimien akselit ja holkit
Akselit Eheim Professionel I suodattimiin... 
alkaen
15,90 €
Eheim Professionel II suodattimien roottorit ja akselit
Roottorit ja akselit Eheim Professionel II suodattimiin... 
alkaen
17,90 €
Eheim Professionel 3 ja 4+ suodattimien roottorit
Roottorit Professionel 3 ja 4+ suodattimiin... 
alkaen
38,90 €
Eheim Professionel 3 250 / 350 / 600 / XL 1200 suodattimien akseli+holkit 7444390
18,90 €
Eheim Professionel 3e ja 5e roottori 7603220
Roottori Eheim Professionel 3e ja 5e suodattimiin... 
38,90 €
Eheim Professionel 3e ja 5e akseli+holkit 7428590
Akseli Eheim Professionel 3e ja 5e suodattimiin... 
17,90 €
Eheim Professionel 4+ akseli + holkit 7444390
Akseli + holkit Eheim Professionel 4+ ulkosuodattimiin... 
17,90 €
Eheim Universal kiertovesipumppujen roottorit
Roottorit Eheim Universal kiertovesipumppuihin... 
alkaen
12,90 €
Eheim Universal kiertovesipumppujen akselit ja holkit
Akselit Eheim Universal kiertovesipumppuihin... 
alkaen
11,90 €
Eheim 2003 / 2007 roottori (norm. myyntihinta 8,90€)
Roottori Eheim 2003 /2007 suodattimeen... 
4,90 €
Saatavilla 1 kpl
Fluval U1 roottori A15133
Roottori Fluval U1 suodattimeen... 
14,90 €
Fluval U2 roottori A15233
Roottori Fluval U2 suodattimeen... 
14,90 €
Fluval U3 roottori A15332
Roottori Fluval U3 suodattimeen... 
19,90 €
Fluval U4 roottori A15333
Roottori Fluval U4 suodattimeen... 
28,90 €
Fluval U1 / U2 / U3 akseli A15101
Akseli Fluval U1 / U2 / U3 suodattimiin... 
15,90 €
Fluval 105 / 205 akseli A20041
Akseli Fluval suodattimeen... 
12,90 €
Fluval 304 / 305 / 404 / 405 akseli 2 kpl A20066
24,90 €
Fluval 304 / 305 roottori A20152
Roottori Fluval 304 / 305 suodattimiin... 
24,90 €
Fluval 106 / 206 roottori ja akseli A20112
Roottori + akseli Fluval 106 / 206 suodattimiin... 
24,90 €
Fluval 406 roottori + akseli A20173
Roottori + akseli Fluval 406 suodattimeen... 
24,90 €
Fluval 107 / 207 roottori A20109
Roottori Fluval suodattimeen... 
28,90 €
Fluval 307 roottori + akseli A20149
Fluval 307 roottori + akseli A20149... 
35,90 €
Fluval 407 roottori + akseli A20169
Fluval 407 roottori + akseli A20169... 
35,90 €
Fluval FX 4 roottori+ akseli A20208
Fluval FX 4 roottori+ akseli... 
48,90 €
Fluval FX 5/6 roottori+ akseli A20206
Fluval FX 5/6 roottori+ akseli... 
78,90 €
Saatavilla 3 kpl
JBL CristalProfi greenline i60 / i80 roottori
Roottori JBL CristalProfi greenline 60 ja 80 suodattimiin... 
14,90 €
JBL CristalProfi greenline i100 / i200  roottori
Roottori JBL CristalProfi greenline 100 ja 200 suodattimiin... 
14,90 €
JBL CristalProfi greenline e701 / e702 roottori
Roottori JBL CristalProfi greenline e701 / e702 ulkosuodattimeen... 
29,90 €
JBL CristalProfi  greenline e901 / e902 roottori
Roottori JBL CristalProfi greenline e901 / e902 ulkosuodattimeen... 
34,90 €
JBL CristalProfi greenline e1501 /e1502 roottori 6021500
Roottori JBL CristalProfi greenline e1501/ e1502 ulkosuodattimeen... 
38,90 €
JBL CristalProfi greenline e1901 /e1902 roottori
Roottori JBL CristalProfi greenline e1901 / e1902 ulkosuodattimeen... 
44,90 €
Juwel Eccoflow 300 roottori
Roottori Juwel Eccoflow 300 suodattimeen... 
24,90 €
Juwel Eccoflow 500 roottori
Roottori Juwel Eccoflow 500 suodattimeen... 
24,90 €
Juwel Eccoflow 600 roottori
Roottori Juwel Eccoflow 600 suodattimeen... 
29,90 €
Juwel Eccoflow 1000 roottori
Roottori Juwel Eccoflow 1000 suodattimeen... 
29,90 €
Sera fil bioactive 400+UV roottori
Roottori Sera fil bioactive 400 + UV suodattimeen... 
14,90 €
Sera P + F 400 roottori
Roottori Sera F + P 400 suodattimeen ja pumppuun... 
14,90 €
Sera F 700 roottori
Roottori Sera F 700 suodattimeen... 
19,90 €
Sera F 1200 roottori
Roottori Sera F 1200 suodattimeen... 
23,90 €
Tetra EX 600 / 600+ roottori + akseli
Roottori Tetra EX 600 suodattimeen... 
31,90 €
Tetra EX 700 roottori + akseli
Roottori Tetra EX 700 suodattimeen... 
34,90 €
Tetra EX 800 plus roottori + akseli
Roottori ja akseli Tetra EX 800+ suodattimeen... 
34,90 €
Tetra EX 1200 roottori ilman akselia
Roottori Tetra EX 1200 suodattimeen... 
24,90 €
Saatavilla 2 kpl
Tetra EX 1200 roottori + akseli
Roottori + akseli Tetra EX 1200 suodattimeen... 
54,90 €
Saatavilla 2 kpl
Tetra EX 1200 Plus roottori + akseli
Roottori + akseli Tetra EX 1200 Plus suodattimeen... 
54,90 €
Saatavilla 1 kpl
Tetra IN 400 Plus roottori
Roottori Tetra IN 400 Plus suodattimeen... 
14,90 €
Saatavilla 11 kpl
Tetra IN 600 plus roottori
Roottori Tetra IN 600 Plus suodattimeen... 
14,90 €
Saatavilla 5 kpl
Tetra IN 800 Plus roottori
Roottori Tetra IN 800 Plus suodattimeen... 
17,90 €
Saatavilla 8 kpl
Tetra IN 1000 Plus roottori
Roottori Tetra IN 1000 Plus suodattimeen... 
19,90 €
Saatavilla 6 kpl
Tetra IN 400 roottori + akseli
Roottori TetraTec IN 800 suodattimeen... 
8,90 €
Saatavilla 2 kpl
Tetra IN 800 roottori + akseli
Roottori TetraTec IN 800 suodattimeen... 
8,90 €
Saatavilla 6 kpl
Tetra IN 1000 roottori + akseli
Roottori TetraTec IN 1000 suodattimeen... 
19,90 €
Tetra IN 400 Plus akseli
Akseli Tetra IN 400 Plus suodattimeen... 
11,90 €
Saatavilla 10 kpl
Tetra IN 600 Plus akseli
Akseli Tetra IN 600 Plus suodattimeen... 
11,90 €
Saatavilla 5 kpl
Tetra IN 800 Plus akseli
Akseli Tetra IN 800 Plus suodattimeen... 
11,90 €
Saatavilla 8 kpl
Tetra IN 1000 Plus akseli
Akseli Tetra IN 1000 Plus suodattimeen... 
11,90 €
Saatavilla 7 kpl
AquaEl suihkuputkisarja 350/650 100500
Suihkuputkisarja AquaEl Fan ja powerhead 350/650 ja PatMini suodattimiin... 
9,90 €
AquaEl suihkuputkisarja Turbo, Unimax 150 / 200 ja Unifilter 750 / 100 suodattimiin  (101145)
Suihkuputkisarja Turbo, Unimax 150 / 200 ja Unifilter 750 / 100 suodattimiin... 
14,90 €
Eheim vihreä suihkuputki 12/16 mm 7275750 / 7286500
9,90 €
Eheim vihreä suihkuputki 16/22 mm 7343858
Suihkuputki 16/22 mm letkulle... 
9,90 €
Eheim tumma suihkuputki 16/22 mm 7334528
Suihkuputki 16/22 mm letkulle... 
9,90 €
Eheim Aquaball diffuusorisetti 7444068
Diffuusorisetti Eheim Aquaball suodattimelle... 
14,90 €
Juwel OxyPlus O2 diffuusori
Juwel OxyPlus O2 diffuusori... 
Saatavilla 3 kpl
Eheim Classic 150 suihkuputken suljinnasta 2 kpl  (7272350)
Suihkuputken suljinnasta Eheim Classic 150 (2211) suodattimelle... 
3,90 €
Eheim suihkuputkien suljinnasta 3 kpl 7447150
Eheim suihkuputken suljinnasta moneen eri suodatin malliin... 
4,90 €
Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2224 massakori 7445018
Massakori Eheim eXperience 250 ja Professionel I 2224 suodattimille... 
18,90 €
Eheim eXperience 350 ja Professionel I ja II massakori 7480650
Massakori Eheim eXperience 350 ja Professionel I ja II suodattimille... 
19,90 €
Eheim EccoPro suodattimien suodatusmassakori 7447330
Suodatusmassakori Eheim EccoPro suodattimeen... 
14,90 €
Eheim Aquaball ylämoduli 7444178
Vanhan mallisen Aquaball suodattimen yläsäiliö 
4,90 €
Saatavilla 2 kpl
Eheim Powerline 200 (2048) moduuli 7478860
Lisämoduuli Eheim Powerline 200 suodattimelle... 
19,90 €
Eheim Powerline XL (2252) moduuli 7478058
Lisämoduuli Eheim Powerline 200 (2252) suodattimeen... 
19,90 €
Eheim Classic suodattimien säiliöt
Suodatusmassojen säiliö Eheim Classic suodattimille... 
alkaen
44,90 €
Eheim ecco / ecco pro suodattimien säiliöt
Suodatin säiliö Eheim ecco ja ecco Pro suodattimiin... 
alkaen
29,90 €
Eheim Pickup suodattimien säiliöt
Patruunasäiliöt Eheim Pickup suodattimille... 
alkaen
11,90 €
Eheim eXperience ja Professionel I ja II suodattimien säiliöt
Suodatusmassojen säiliöt Eheim eXperience ja Professionel I ja II suodattimille... 
alkaen
64,90 €
Eheim Pickup 45 (2006) säiliön kansi 7654650
Patruunasäiliön kansi Eheim Pickup 45 suodattimeen... 
7,90 €
Eheim Pickup 60 / 160 / 200 suodattimien säiliön kansi 7655200
Patruunasäiliön kansi Eheim Pickup 60 / 160 / 200 (2008/2010/2012) suodattimiin... 
12,90 €
Eheim Ecco suodattimien sulkusangan pidike 2 kpl 7312628
Sulkusangan pidike Eheim Ecco sarjan suodattimiin... 
5,90 €
Eheim Professionel eXperience 250 ja Professionel I 2224 säiliön kiinnike 7445058
Säiliön kiinnike Eheim Professionel eXperience 250 ja Professionel 2224 suodattimiin... 
7,90 €
Eheim eXperience 350 ja Professionel I 2226/2228 ja II säiliön kiinnike 7444450
Säiliön kiinnike Eheim eXperience 350 ja Professionel I ja II suodattimiin... 
7,90 €
Eheim Professionel 3, 3e ja 4+ säiliön kiinnike 7428608
Säiliön kiinnike Eheim Professionel 3, 3e ja 4+ ulkosuodattimiin... 
7,90 €
Eheim Classic suodattimien säiliön pidikkeet 4 kpl 7470650
Metalliset säiliön pidikkeet Eheim Classic -sarjan suodattimiin... 
5,90 €
Fluval FX5 ja FX6 kannen kiinnike
Kannen kinnike Fluval FX5 ja FX6 suodattimiin... 
11,90 €
Fluval kannen kiinnike FX6, FX4 ja FX5 suodattimiin A20215
Kannen kinnike Fluval FX6 ja FX5 suodattimiin... 
11,90 €
Fluval moottorikannen kiinnikkeet 8 kpl (myyntihinta 7,90 €)
Moottorikannen kiinnikkeet Fluval 103 / 203 / 303 / 403 suodattimiin... 
2,90 €
Saatavilla 1 kpl
JBL e1500 / 1501 / 1502 / 1901/ 1902 säiliön kiinnike 2 kpl (6011000)
Säiliön kiinnike JBL e1500 / 1501 / 1502 / 1901/ 1902 ulkosuodattimiin... 
15,90 €
JBL e900 / 901 / 902 säiliön kiinnike 2 kpl
JBL E900 / 901 / 902 säiliön kiinnike 2 kpl... 
15,90 €
Eheim Aquaball säiliön pohja 7215528
Suodatin säiliön pohjapala Eheim Aquaball suodattimiin... 
4,90 €
Eheim Powerline suodattimien säiliön pohja
Säiliön pohja Eheim Powerline suodattimiin... 
4,90 €
Eheim Classic suodattimien kulmamuhvi
Imuletkun liitinkappale suodatinsäiliöön... 
alkaen
6,90 €
Eheim Aquaball suodattimien kiristysrengas 3 kpl 7354208
Eheim Aquaball suodattimien yläsäiliön kiristysrengas... 
4,90 €
Eheim PickUp 60 / 160 / 200  sulkupala 2 kpl 7347320
Sulkupala Eheim PicUp suodattimiin... 
4,90 €
Eheim Powerline XL suodatinsäiliön ritilä 7288250
Suodatinsäiliön ritilä Eheim Powerline XL (2252) suodattimeen... 
5,90 €
Eheim kumiset jalustatapit ulkosuodattimiin 5 kpl 7271958 (7271950)
Eheim ulkosuodattimien suodatinsäiliön kumiset jalustatapit... 
3,90 €
Aquarium Münster Aquavital Blue Magic suodatusvanu
alkaen
4,90 €
Eheim Aktiv
Aktiivihiilipelletti... 
alkaen
11,90 €
Eheim Karbon 1litra
Aktiivihiili makean veden akvarioihin... 
8,90 €
Eheim Phosphate out 1 litra 7437200
23,90 €
Eheim bioMECH
Mekaanis-biologinen suodatusmassa... 
alkaen
19,90 €
Eheim Substrat
Erittäin tehokas biologinen suodatusmateriaali... 
alkaen
18,90 €
Eheim Substrat Pro
Erittäin tehokas biologinen suodatusmateriaali... 
alkaen
9,90 €
Eheim Torf pellets 1 litra
Turvepellettejä 
14,90 €
Eheim Mech keramiikkaputket
Mekaaninen suodatusmateriaali... 
alkaen
11,90 €
Eheim MediaSet professionel 3 1200XL (2080 / 2180)
Suodatusmassat ja suodatuslevyt Eheim professionel 3 1200 XL (2080 / 2180) suodattimiin... 
139,90 €
Eheim MediaSet Classic suodattimiin
Suodatusmassat ja suodatuslevyt Eheim Classic suodattimiin... 
alkaen
38,90 €
Fluval Edge Aktiivihiilipussi 3 kpl A1379
Fluval Edge akvaarion suodattimen vaihtomassat... 
6,90 €
Fluval Edge vaihtopatruuna ja BioMax massapussi A1389
Fluval Edge akvaarion suodattimen vaihtomassat... 
6,90 €
Fluval Biomax 110 g
Huokoinen biologinen suodatusmassa... 
7,90 €
Fluval Biomax 500 g A1456
Huokoinen biologinen suodatusmassa... 
11,90 €
Fluval Biomax 1100 g  A1457
Biologinen suodatusmassa... 
19,90 €
Fluval Flex / Evo / Spec Biomax 42 g A1378
Suodatusmassa Fluval Flex / Spec / Evo akvaarioiden suodattimiin... 
4,90 €
JBL MicroMec mini suodatusrasia
Biologinen suodatusmateriaali CristalProfi i ja greenline 80, 100 ja 200 suodattimiin... 
9,90 €
JBL PhosEx ultra suodatusrasia
Fosfaatin poistaja CristalProfi i ja greenline 80, 100 ja 200 suodattimiin... 
9,90 €
JBL ClearMec suodatusrasia
Vedenkirkastaja CristalProfi i ja greenline 80, 100 ja 200 suodattimiin... 
9,90 €
JBL CarboMec ultra suodatusrasia
Aktiivihiili pellettirasia CristalProfi i ja greenline 80, 100 ja 200 suodattimiin... 
8,90 €
JBL TorMec mini suodatusrasia
Turvepellettirasia JBL CristalProfi i ja greenline 80, 100 ja 200 suodattimiin... 
8,90 €
JBL SilicatEx Rapid 400 g
Silikaatin poistaja... 
38,90 €
JBL Symec VL suodatusvanu
Valkoinen suodatusvanulevy... 
11,90 €
JBL Symec suodatusvanu
Valkoinen suodatusvanu ulkosuodattimiin... 
alkaen
3,90 €
Juwel Amorax
Ammoniumin sitoja Juwelin suodattimiin... 
alkaen
9,90 €
Juwel Carbax
Aktiivihiiligranulaatti Juwel suodattimiin... 
alkaen
12,90 €
Juwel Cirax
Biologinen suodatusmateriaali Juwel suodattimiin   
alkaen
9,90 €
Juwel Phorax
Fosfaatin poistaja Juwel suodattimiin... 
alkaen
9,90 €
Juwel bioCarb aktiivihiilisuodatuslevy
Aktiivihiilisuodatuslevy Juwelin suodattimiin... 
alkaen
5,90 €
Juwel Nitrax nitraatinpoistolevy
Nitraatinpoistolevy Juwelin suodattimiin... 
alkaen
6,90 €
Juwel bioPlus coarse karkeasuodatuslevy
Karkeasuodatuslevy Juwel suodattimiin... 
alkaen
5,90 €
Juwel bioPlus fine sininen hienosuodatuslevy
Sininen hienosuodatuslevy Juwelin suodattimiin... 
alkaen
5,90 €
Juwel bioPad valkoinen hienosuodatuslevy
Valkoinen hienosuodatuslevy Juwel suodattimiin... 
alkaen
2,90 €
Seachem de*nitrate
Biologinen suodatusmateriaali... 
alkaen
12,90 €
Seachem Matrix
Biologinen suodatusmateriaali... 
alkaen
10,90 €
Seachem Matrix Carbon
Aktiivihiili merivesi- ja makeanveden akvaarioihin... 
alkaen
14,90 €
Seachem Purigen
Synteettinen absorboija akvaarioveden epäpuhtauksien poistoon... 
alkaen
19,90 €
Seachem SeaGel 100 ml
Aktiivihiilen ja fosfaatinsitojan sekoitus... 
9,90 €
Sera Silicate Clear 500 g
Silikaatin poistaja... 
17,90 €
Sera Siporax mini Professional 270 g
Biologinen suodatusmateriaali... 
19,90 €
Sera Siporax Professional
Biologinen suodatusmateriaali... 
24,90 €
Sera Super peat 500 g
Turverouhe... 
9,90 €
Sera Super Carbon
Aktiivihiili... 
alkaen
8,90 €
Sera Phosvec Granulat 500 g
Fosfaatin sitoja... 
19,90 €
Seachem The Bag suodatinmassapussi
Pussi suodatinmassoja varten... 
19,90 €
Seachem Zip Bag SM suodatinmassapussi
Pussi suodatinmassoja varten... 
7,90 €
Seachem Zip Bag MD suodatinmassapussi
Pussi suodatinmassoja varten... 
7,90 €
Sera suodatinmassapussi
Pussi suodatusmassoja varten... 
alkaen
3,90 €
Eheim Classic suodattimien säiliöiden ritilät
Säiliöiden ritilät Eheim Classic suodattimille... 
alkaen
5,90 €
Eheim eXperience 350 ja Professionel I ja II säiliön ritilä 7344050
Säiliön ritilä Eheim eXperience 350 ja Professionel I ja II suodattimiin... 
9,90 €
AquaEl Unimax 500 / 700 tiivistesetti (myyntihinta 38,90€)
Tiivistesetti AquaEl Unimax 500 / 700 suodattimeen... 
18,90 €
Saatavilla 1 kpl
Eheim eXperience 250 suodattimen tiivisteet
Tiivisteet Eheim eXperience 150, 250 (2424), 250T ja Professionel I 2222, 2224, 2322, 2324 suodattimiin... 
Eheim eXperience 350 suodattimen tiivisteet
Tiivisteet Eheim experince 350 (2426) ja Professionel 2226, 2228, 2326, 2328, 2227, 2229, 2327, 2329 ja Professionel II... 
Eheim Classic 150 - 600 suodattimien tiivisteet
Tiivisteet Eheim Classic suodattimiin... 
Eheim Classic 2260 / 1500 XL suodattimen tiivisteet
Tiivisteet Eheim Classic suodattimiin... 
Eheim Professionel I suodattimien tiivisteet
Tiivisteet Eheim Professionel I suodattimiin... 
Eheim Professionel II 2026 / 2028 suodattimien tiivisteet
Tiivisteet Eheim Professionel II suodattimiin... 
Eheim  Professionel II Priming tiiviste
Eheim Professionel II suodattimen käynnistyspumpun tiiviste... 
14,90 €
Eheim Professionel 3 suodattimien tiivisteet
Eheim Professionel 3 -suodattimien tiivisteet... 
Eheim Professionel 3 1200 XL (2080) ja XLT (2180) suodattimien virtausnäyttö 7446208
Virtausnäyttö Eheim Professionel 3 1200 XL ja XLT (2180) suodattimiin... 
17,90 €
Eheim Cap - tiivistekorkki moottorin kanteen 7211568
Eheim Cap - tiivistekorkki moottorin kanteen... 
7,90 €
Eheim Professionel 4+ suodattimien tiivisteet
Tiivisteet Eheim Professionel 4+ suodattimiin... 
Eheim Professionel 5e ja 3e suodattimien tiivisteet
Tiiivisteet Eheim Professionel 5e ja 3e suodattimiin... 
Eheim Ecco ja Ecco Pro suodattimien tiivisteet
Eheim Ecco ja Ecco Pro suodattimien tiivisteitä 
Eheim Universal 600 (2048) O -tiivisterengas 7264400
O -tiivisterengas Eheim Universal 600 kiertovesipumppuun... 
3,90 €
Eheim Universal 1200 (1250) O -tiivisterengas 2 kpl 7221058
Tiiviste Eheim Universal 1200 kiertovesipumppuun... 
6,90 €
Eheim  Universal 2400 (1060 / 1260) O -rengastiiviste 2 kpl 7269350
O- tiivisterengas Eheim Universal 2400 kiertovesipumppu... 
7,90 €
Eheim SET tiiviste 8 kpl 7445068
Tiiviste setti, joka sopii Installation 1 ja 2 sekä pohjanpuhdistimeen 4002510... 
3,90 €
Eheim sulku- ja kaksoishanojen tiivistesetti 8000440
Eheim sulku- ja kaksoishanojen tiivistesetti... 
4,90 €
Fluval FX 4 / 5 / 6 hanantiivisteet A20212
Hanantiivisteet Fluval FX 4 / 5 / 6 suodattimiin... 
7,90 €
Fluval FX 5 / 6 moottorin tiiviste A20207
Moottorin tiiviste Fluval FX 5 / 6 suodattimiin... 
8,90 €
Fluval FX 4 / 5 / 6 suodattimen kannentiiviste A20210
Kannentiiviste Fluval FX 4 / 5 / 6 suodattimiin... 
23,90 €
Fluval FX 4 moottorin tiiviste (A20211)
Moottorin tiiviste Fluval FX 4 suodattimiin... 
7,90 €
Fluval 104 / 204 / 105 / 205 / 106 / 206 /107 / 207 suodattimen kannentiiviste A20038
Kannentiiviste Fluval 104 / 204 / 105 / 205 / 106 / 206 suodattimiin... 
11,90 €
Fluval 304 / 404 / 305 / 405 / 306 / 406 kannentiiviste A20063
Kannen tiiviste Fluval 304 / 404 / 305 / 405 / 306 / 406 suodattimiin... 
11,90 €
JBL CristalProfi e1500, 1501, 1502, 1901, 1902 kannen tiiviste (6012500)
Kannentiiviste JBL CristalProfi e1500, 1501, 1502, 1901, 1902 suodattimiin... 
19,90 €
JBL Cristalprofi e 400, 401, 402, 700, 701, 702, 900, 901, 902 kannentiiviste
Kannentiiviste JBL Cristalprofi e 400, 401, 402, 700, 701, 702, 900, 901, 902 suodattimiin... 
17,90 €
JBL CristalProfi e1500 / e1501 / e1502 hanayksikön tiivistesetti (6014300)
Hanayksikön tiivistesetti JBL CristalProfi e1500 / e1501/ e1502 suodattimiin... 
5,90 €
JBL CristalProfi e 400 / 401 / 402 / 700 / 701 / 702 / 900 / 901 / 902 hanayksikön tiivistesetti
Hanayksikön tiivistesetti JBL CristalProfi e 400 / 401 / 402 / 700... 
5,90 €
Sera fil bioactive 250, 250+UV ja 400+UV kannentiiviste
Kannentiviste Sera fil bioactive 250 ja 250 + UV sekä 400 + UV suodattimiin... 
24,90 €
Tetra EX 400 / 600 / 700 / 800 kannentiiviste
Kannentiiviste Tetra EX 400 / 600 / 700 / 800 suodattimeen... 
8,90 €
Saatavilla 1 kpl
Tetra EX 600 / 700 / 800 hanan tiivisteet
Tetra EX 600 / 700 / 800 hanan tiivisteet... 
4,90 €
Saatavilla 26 kpl
Tetra EX 1200 kannentiiviste
Tetra EX 1200 suodattimen kannentiiviste... 
9,90 €
Eheim Interface USB-johtosarja 4020740
Interface USB-johtosarjan avulla voit liittää Eheim Professionel 3e 350 / 450 / 700 / 600T 4e+ 350 suodattimen PC-tietokoneeseen... 
38,90 €
AquaEl ASAP 300 vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaEl ASAP 300 suodattimeeen... 
5,90 €
AquaEl ASAP 500 vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaEl ASAP 500 suodattimeen... 
5,90 €
AquaEl ASAP 700 vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaEl ASAP 700 suodattimeeen... 
6,90 €
AquaEl Fan Filter Mini Plus vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaEl Fan Mini Plus suodattimeen... 
5,90 €
AquaEl Fan Filter Mikro Plus vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaEl Fan Mikro Plus suodattimeen... 
5,90 €
AqiaEl Fan Filter 1 Plus vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaEl Fan Filter 1 Plus suodattimeen... 
6,90 €
AquaEl Fan Filter 2 Plus vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaEl Fan Filter 2 Plus suodattimeen... 
7,90 €
AquaEl Fan Filter 3 Plus vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaEl Fan Filter 3 Plus suodattimeen... 
9,90 €
AquaEl Pat Filter Mini vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat Pat Mini suodattimeen... 
alkaen
6,90 €
AquaEl Turbo mini vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat Turbo Mini suodattimeen... 
6,90 €
AquaEl Turbo Filter 500 vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaEl Turbo Filter 500 suodattimeen... 
14,90 €
AquaEl Turbo Filter 1000 - 2000 vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat Turbo Filter 1000 - 2000 suodattimeen... 
18,90 €
AquaEl Versamax vaihtopatruuna 2 kpl
Vaihtopatruunat AquaEl Versamax suodattimeeen... 
9,90 €
AquaEl Versamax Mini suodatinkasetit 3 kpl
Vaihtopatruuna AquaEl Versamax Mini suodattimeeen... 
8,90 €
AquaEl Versamax Mini Carbomax suodatinkasetit 3 kpl
Aktiivihiili + vaihtopatruuna AquaEl Versamax Mini suodattimeeen... 
9,90 €
AquaEl Versamax Mini Phosmax suodatinkasetit 3 kpl
Fosfaatinpoistaja + vaihtopatruuna AquaEl Versamax Mini suodattimeeen... 
9,90 €
Aquael Unifliter/UV 500 vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaEl Unifilter/UV 500 suodattimiin... 
11,90 €
AquaEl Unifilter/UV 750 / 1000 vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat AquaElin Unifilter/UV 750 / 1000 suodattimiin... 
14,90 €
Aquabee 500 / 1000 vaihtopatruuna
Aquabee 500 / 1000 vaihtopatruuna... 
9,90 €
Ciano Aquarium Water Foam suodatuspatruuna
Vaihtopatruuna Ciano akvaarion suodattimeen... 
8,90 €
Eheim Aquaball, Biopower suodattimien ja Prefilter esisuodattimen varasuodattimet
Varasuodattimet Eheim Aquaball, Biopower suodattimiin ja Prefiter esisuodattimeen... 
alkaen
4,90 €
Eheim Aquaball 45/60/130/180 moduuli 4024000
Eheim Aquaball suodattimen moduuli... 
14,90 €
Eheim Aquaball suodatusmassarasia+ patruuna 7444138
Kaikkiin Eheim Aquaball suodattimiin sopiva suodatusmassarasia... 
6,90 €
Eheim Aquaball ylämoduuli + suodatusmassarasia 7444178 (vanha malli)
Eheim Aquabalin vanhempaan malliin sopiva ylämoduuli ja suodatumassarasia... 
5,90 €
Eheim Biopower massamoduuli 7444620
Eheim Biopower suodattimen massamooduuli... 
8,90 €
Eheim AquaCorner suodattimen patruuna 2616000
Eheim AquaCorner suodattimen vaihtopatruuna... 
11,90 €
Eheim Classic 150 (eheim 2211) suodatuslevyt
alkaen
9,90 €
Eheim Classic 250 (2213) suodatuslevyt
Eheim classic 250 (2213) 
alkaen
9,90 €
Eheim Classic 350 (2215) suodatuslevyt
Eheim Classic 350 (2215) 
alkaen
14,90 €
Eheim Classic 600 (2217) suodatuslevyt
Eheim Classic 600 (2217) 
alkaen
18,90 €
Eheim Classic Mini 2007 suodatinpatruuna 2 kpl 2615070
Kaksi vaihtosuodatinpatruunaa Eheim 2007 ja 2207 suodattimeen Rajoitettu erä! Tarjous on voimassa niin kauan kuin... 
14,90 €
Eheim ecco pro ja ecco patruunapakkaus 2616320
Patruunapakkaus Eheim ecco ja ecco pro ulkosuodattimiin 2616320... 
17,90 €
Eheim ecco ja ecco pro -suodattimien suodatuslevyt
Suodatuslevyt Eheim ecco ja ecco pro -suodattimiin... 
alkaen
11,90 €
Eheim Experience 250 ja Professionel I 2224 suodattimien suodatuslevyt
Suodatuslevyt Eheim Experience 250 ja Professionel I 2224 suodattimiin... 
alkaen
13,90 €
Eheim 2426 eXperience 350 ja Professionel I 2226/2228 ja II 2026/2028 suodattimen suodatuslevyt
Suodatuslevyt Eheim eXperience 350 ja Professionel I, II ja suodattimiin... 
alkaen
17,90 €
Eheim Liberty Biofilter 2 kpl 2617401
Biosuodatuspatruuna Eheim Liberty ulkolaitasuodattimeen... 
8,90 €
Eheim Liberty aktiivihiilipatruuna 2 kpl 2628401
Aktiivihiilipatruuna Eheim Liberty ulkolaitasuodattimelle... 
14,90 €
Eheim Liberty Filter cartridge 2 kpl 2617411
Suodatuspatruuna Eheim Liberty ulkolaitasuodattimiin... 
14,90 €
Eheim miniFLAT ja miniUP suodattimen vaihtopatruuna 2616030
Vaihtopatruuna Eheim miniFLAT ja miniUP suodattimiin... 
5,90 €
Eheim Powerline suodattimien vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat Eheim Powerline 200 (2048) ja XL (2252) sisäsuodattimiin... 
13,90 €
Eheim PickUp suodattimien vaihtopatruunat
Vaihtopatruunat Eheim PickUp suodattimiin... 
alkaen
6,90 €
Eheim Professionel 3 250/350/600 suodatuslevyt 2616710
Vaihtosuodatuslevyt Eheim Professionel 3 suodattimille... 
19,90 €
Eheim Professionel 3, 3e 350 ja 4+ aktiivihiilisuodatuslevyt 2628710
Aktiivihiilisuodatuslevyt Eheim Professionel 3, 3e 350 ja 4+ suodattimelle... 
24,90 €
Eheim 3e ja 5e 450/700/600T suodatuslevyt 2616760
Suodatuslevyt Professionel 3e ja 5e suodattimille... 
23,90 €
Eheim 1200 XL (2080) suodatuslevyt 2616802
Suodatuslevyt Eheim Professionel 3 1200 XL suodattimelle... 
24,90 €
Eheim Professionel 4+ 250/350/600 ja 5e 350 suodatuslevyt 2617710
Suodatuslevyt Eheim Professionel 4+ ja 5e 350 suodattimille... 
19,90 €
Eheim Skim 350 vaihtopatruuna 2 kpl 2615360
Vaihtopatruuna Eheim Skim 350 pintaimuriin... 
7,90 €
Eheim Universal 1200, 2400, 3400 kiertovesipumppujen vaihtopatruuna 2615600
Vaihtopatruuna Eheim Universal 1200, 2400, 3400 kiertovesipumppuihin... 
8,90 €
Eheim 2209 vaihtopatruuna 2 kpl 2615090
Vaihtopatruunat Eheim 2209 suodattimelle... 
11,90 €
Fluval Edge esisuodatin A1387
Esisuodatin patruuna Fluval Edge akvaarioihin... 
5,90 €
Fluval vaihtopatruuna Flex 34 litraa, Evo 19 litraa ja Spec 10/19 litraa akvaarioiden suodattimiin A1376
Vaihtopatruuna Fluval Flex 34 litraa, Evo 19 litraa ja Spec 10/19... 
11,90 €
Fluval vaihtopatruuna Flex 57 litraa akvaarion suodattimeen A1375
Vaihtopatruuna Fluval Flex 57 litraa akvaarioiden suodattimiin... 
11,90 €
Fluval vaihtopatruuna Spec 60 litraa ja Evo 52 litraa akvaarioiden suodattimiin 10532
Vaihtopatruuna Fluval Spec 60 litraa ja Evo 52 litraa akvaarioiden suodattimiin... 
9,90 €
Fluval FX Quick-Clear hienosuodatuslevyt A246
Hienosuodatuslevyt Fluval FX 4 / 5 / 6 suodattimiin... 
9,90 €
Fluval FX Bio-Foam+ suodatuslevyt A239
Fluval FX 4 / 5 / 6 suodattimen Bio-Foam suodatuslevyt... 
14,90 €
Fluval FX Bio-Foam suodatuspatruunat A228
Fluval FX suodattimien Bio-Foam suodatuspatruunat... 
18,90 €
Fluval FX Max Clean suodastuslevyt A248
Fluval FX 4 / 5 / 6 suodattimien hienosuodatuslevyt... 
7,90 €
Fluval U1 Bio-Foam vaihtopatruuna A485
Suodatinpatruuna Fluval 1 suodattimeen... 
2,90 €
Fluval U2 Bio-Foam vaihtopatruuna A486
Suodatuspatruuna Fluval U2 suodattimiin... 
3,90 €
Fluval U2 Poly-Carb hienosuodatus- / aktiivihiilipatruuna A490
Hienosuodatus- / aktiivihiilipatruuna Fluval U2 suodattimeen... 
5,90 €
Fluval U3 Bio-Foam vaihtopatruuna A487
Suodatuspatruuna Fluval 3 suodattimeen... 
3,90 €
Fluval U3 Bio-Carb hienosuodatus- / aktiivihiilipatruuna A491
Hienosuodatus- / aktiivihiilipatruuna Fluval 3 suodattimeen... 
7,90 €
Fluval U4 Bio-Foam vaihtopatruuna A488
Suodatuspatruuna Fluval U4 suodattimeen... 
6,90 €
Fluval U4 Bio-Carb hienosuodatus- / aktiivihiilipatruuna  A492
Hienosuodatus- / aktiivihiilipatruuna Fluval U4 suodattimeen... 
8,90 €
Fluval 104/105 ja 106/107 sekä 206/207 Bio-Foam+ suodatuspatruuna A236
Suodatuspatruuna Fluval 104/105 ja 106/107 sekä 206/207 suodattimiin... 
5,90 €
Fluval 104/105 ja 106/107 sekä 206/207 Quick-Clear hienosuodatuslevyt A242
Hienosuodatuslevy Fluval 104/105 ja 106/107 sekä 206/207 suodattimiin... 
5,90 €
Fluval 106/107 Bio-Foam suodatuspatruuna A220
Suodatuspatruuna Fluval 106 /107 suodattimiin... 
5,90 €
Fluval 106/107 Bio-Foam Max suodatuspatruuna A187
Suodatinpatruuna Fluval 106/107 suodattimiin... 
5,90 €
Fluval Bio-Foam 204/205/206 ja 304/306/307 Bio-Foam suodatuspatruuna A222
Suodatuspatruuna Fluval 204/205/206 ja 304/306/307 suodattimiin... 
5,90 €
Fluval 206/207 ja 306/307 Bio-Foam Max suodatuspatruuna A188
Suodatinpatruuna Fluval 206/207 ja 306/307 suodattimiin... 
5,90 €
Fluval 306/307 ja 406/407 Quick-Clear hienosuodatuslevyt A244
Hienosuodatuslevy Fluval 306/307 ja 406/407 suodattimiin... 
9,90 €
Fluval 306/307 ja 406/407 Bio-Foam+ suodatuspatruunat A237
Suodatuspatruuna Fluval 306/307 ja 406/407 suodattimiin... 
9,90 €
Fluval 406/407 Bio-Foam suodatuspatruunat A226
Suodatuspatruuna Fluval 406/407 suodattimiin... 
6,90 €
Fluval 406/407 Bio-Foam Max suodatuspatruunat A189
Suodatinpatruuna Fluval 406/407 suodattimiin... 
8,90 €
Fluval 4+ vaihtopatruuna peruskarkea 4 kpl A186
Vaihtopatruuna Fluval 4 + suodattimeen... 
11,90 €
JBL UniBloc suodatuspatruuna
Suodatuspatruuna JBL CristalProfi i60, i80, i100 ja i200 suodattimiin... 
7,90 €
JBL CristalProfi i moduuli + patruuna
Moduuli + patruuna JBL CristalProfi i 60, 80, 100 ja 200 mallien suodattimiin... 
24,90 €
JBL CristalProfi i Greenline moduuli + patruuna
Moduuli + patruuna JBL CristalProfi i Greenline 60, 80, 100 ja 200 mallien suodattimiin... 
27,90 €
JBL CristalProfi e700, 701 / 900, 901 CombiBloc suodatuslevyt
CombiBloc suodatuslevyt JBL CristalProfi e700, 701 / 900, 901 suodattimiin... 
14,90 €
JBL CristalProfi e 40X, 70X ja 90X Unibloc suodatuslevyt
Uniblock suodatuslevyt JBL CristalProfi e 40X, 70X ja 90X ulkosuodattimiin... 
13,90 €
JBL CristalProfi e1500 CombiBloc suodatuslevyt
CombiBloc suodatuslevyt JBL CristalProfi e1500 suodattimeen... 
21,90 €
JBL CristalProfi e 150x ja e 190x Uniblock suodatuslevyt 6016200
Uniblock suodatuslevyt JBL CristalProfi e1500 ja e 1900 suodattimiin... 
21,90 €
JBL CristalProfi e 1502 ja e 1902 CombiBlock II suodatuslevyt 6028900
Esisuodatin ja suodatuslevy JBL CristalProfi e 1502 ja e 1902 suodattimiin... 
21,90 €
JBL CristalProfi e 402, e 702 ja e 902 CombiBloc II suodatuslevyt
Esisuodatin ja hienosuodatuslevy JBL CristalProfi e 402, e 702 ja e ja e 902 suodattimiin... 
18,90 €
JBL CristalProfi SymecPad hienosuodatuslevyt
Hienosuodatuslevyt JBL CristalProfi e 150X ja e 190X suodattimiin... 
15,90 €
Sera L 60 suodattimen vaihtopatruuna
Vaihtopatruuna Sera L 60 suodattimelle... 
5,90 €
Sera F 400 ja F 700 vaihtopatruuna
Vaihtopatruuna Sera F 400 ja F 700 suodattimille... 
4,90 €
Sera F 1200 vaihtopatruuna
Vaihtopatruuna Sera F 1200 suodattimelle... 
8,90 €
Tetra EasyCrystal 250/300 suodatuslevyt
Suodatinlevyt Tetra EasyCrystal 250/300 suodattimeen... 
alkaen
10,90 €
Tetra ulkosuodattimien suodatuslevyt
Vaihtosuodatinlevyt Tetra ulkosuodattimiin... 
alkaen
5,90 €
Eheim vihreä pallonivel 4004600
Pallonivel 12 / 16 mm letkuille virtauksen ohjaamiseen... 
6,90 €
Eheim Flowpipe
Ulostuloputki virtauksen voimakkuuden pehmentämiseen... 
19,90 €
Fluval virtauksen ohjain A14679
Virtauksen ohjain Fluval Flex 34 ja 57 litraa sekä EVO 52 litraa akvaarioihin... 
7,90 €
Eheim vihreä 12/16 mm ylimenoputki 4004710
Ylimenoputki 12/16 mm letkulle... 
12,90 €
Eheim vihreä 16/22 mm ylimenoputki 4005710
Ylimenoputki 16/22 mm letkulle... 
16,90 €
Eheim tumma 16/22 mm ylimenoputki 4005750
Ylimenoputki 16/22 mm letkulle... 
17,90 €
JBL OutSet Spray
Ylimenoputki ja kaksiosainen suihkuputki kaikkiin suodattimiin, joissa on joko 12/16 mm tai 16/22 mm letku... 
alkaen
18,90 €
JBL OutSet wide
Ylimenoputki ja leveä ulospuhallussuutin ulkosuodattimiin... 
alkaen
18,90 €
tech
HELSINGIN AKVAARIOKESKUS KY
Itämerenkatu 26
FI-00180, Helsinki
FINLAND
puh. +358 (0)9 586 5861
puh. 040 571 8339
petri.viskari@akvaariokeskus.com
Y-tunnus: 1461205-9
Paytrail